Kolmekymmentäkuusi vuotta - eikä ihan suotta

Eilen ajelimme Seefeldistä Kitzbühelin kautta tänne Zell am Seehen. Kaikki nimet tuttuja talviurheilun tunteville. Koska laskettelutaitomme ovat ruosteessa, jos niitä on koskaan ollutkaan, meidän on parempi tyytyä ihailemaan rinteitä ja maisemia jalat tukevasti maassa.

Automatkalla oli pientä hankaluutta etenemisessä. Kun olimme seisoneet tunnin staussa ja edenneet sinä aikana kolmisen kilometriä - ja kuskikin ehti kuvata ympäröiviä alppien lumihuippuja, heitimme auton ympäri ja ajelimme kohteeseen pienen pientä vuoristotietä, mutta niin vain perille päästiin vaikka välille meinasi tulla uskon puute - ainakin vieressä istujalle.

Entäs sitten kohteemme, Zell am See. Majapaikkamme on hyvällä paikalla vanhan kaupungin kupeessa, eikä tässä muutenkaan ole valittamista. Tässä iässä arvostaa suunnattomasti suihkun toimivuutta ja sängyn mukavuutta. Molemmat ovat ihan erinomaisia. Sielu lepää myös maisemissa. Sadekaan ei meitä ole pahasti haitannut. Keskusta on onneksi pieni, joten pääsee livahtamaan paikasta toiseen kastumatta.

Yksi juttu täällä pistää silmään, muutos edellisestä kerrasta (siitä taitaa olla noin kymmenen vuotta): paikka kuhisee hunnutettuja turisteja. Heitä taitaa olla valtaosa matkaajista. Noo - mahdummehan me tänne sulassa sovussa.

Otsikko, palataan siihen. Meillä on tänään hääpäivä. Kolmekymmentäkuusi vuotta sitten sanoimme tahdon - ja siitä lähtien olemme yhdessä matkaa tehneet. Niin kotona arjessa kuin näillä ihanilla reissuillamme. Jos se rakkaus punnitaan siellä kotona hellan ääressä, niin kyllä se punnitaan täällä matkallakin. Minun pitää hillitä itseäni, kun olen niin monessa asiassa tuon kuskini ja tulkkini armoilla - ehkä sitten kotioloissa olen pomona, joinakin päivinä. En useina. En ainakaan kovin useina... (uskokoon kuka haluaa - kuskin komentti).

Tällaisena juhlapäivänä tulee miettineeksi asioita vähän syvällisemmin. Tänään mielessäni ovat olleet ne kaikki läheiset, jotka olivat Käpylän kirkossa kanssamme, kun avioon astuimme. Meitä ei ollut paikalla suuren suuri joukko, mutta ilokseni suurin osa heistä on edelleen mukana elämässämme. Juuri niinkuin pitääkin eli tärkeät ystävät pysyvät.

Toki on ihanaa, että olemme saaneet vuosien myötä yhteisiä ystäviä matkan varrelta, jotka ovat jakamassa niin arkea kuin juhlaa kanssamme. Ehkä yritän tässä vääntää sitä rinnalla kulkijoiden tärkeyttä. Rakkaus, ystävyys - ne ovat elämän kantava voima niin arjessa kuin juhlassa. Tänään jaan tätä juhlapäivää kanssanne. Toisena päivänä sitten arkea. Huomenna matkamme jatkuu.