Kotiinpaluu

Ihmeellistä on ihmisen tie. Kun torstai-aamuna heräsimme Lübeckissä murheellisin mielin: tänään laivaan ja kotiin, otimme itseämme niskasta kiiinni - ja hei: tänään vietämme vielä kivan päivän Saksassa, laivaan ajamme vasta illalla. Sillä mielellä siis liikkeelle.

Hetken haahuiltuamme, ajelimme tuttuun rikkaiden näyttäytymispaikkaan Itämeren rannalle Timmendorfer Strandiin. Olemme täällä käyneet aiemminkin - ohimennen - ja päätimme ottaa ilon irti nytkin pistäytymisestä.



Kun kellot oli vielä ostamatta tältä reissulta, ajattelimme - tai siis minä ajattelin, että ostaahan tuo Kimmo  minulle "rakkauslahjan" reissun lopuksi ja saan uuden kellon keikkumaan ranteeseeni. Näyteikkunaostot ovat ihan omalukunsa tuolla. Kellosepän liikkeisiin pääsee sisään vain soittamalla "ovikelloa" eli ovet ovat lukossa ja ovilla on kellot, joita soittamalla katsotaan kuka pääsee sisään, kuka ei. No - ikkunaostosten perusteella tänä vuonna kallein bongaamamme kello maksoi vaivaiset 45 700:- , joten tuumasin, ettei tartte rimputella kelloa ja vaivata myyjiä - vanha Fossiilini kelpaa kyllä. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla...

Syödä raaskimme kreikkalaisessa tavernassa: ruoka oli aivan samanhintaista kuin muuallakin, eli siinä raharikkaat antavat myöden.

Ajelimme sitten Travemünden vanhaan kaupunkiin, joka on yllättäen tosi mukava paikka viettää aikaa laivalle pääsyä odotellessa. Kaunis satama, laivaliikennettä, pieniä puoteja, tavernoja. Teimmekin viimeisiä ostoksia, söimme italialaista jäätelöä - jota minunkin vatsani sietää ja se on niiin hyvää. Kimmo kuvasi vielä viimeisiä otoksia - ja sitten ei muutakuin satamaan ja "chekiniä" odottamaan.

Kello 20.30 saimme chekattua itsemme sisään ja sitten alkoi odotus. Ensin Finnlady saapui Suomesta satamaan klo 21 - ja luvattu sisään pääsy oli noin kello 23..mutta niinhän siinä kävi, että odottavan aika oli tosi pitkä: pääsimme laivaan ja hyttiimme yhdeksännelle kannelle klo 00.30. Siinä vaiheessa oli suunnaton nälkä - siitä edellisestä ruokailusta oli aikaa - mutta Finnlines yllätti meidät positiivisesti: laivamatkan paras ruoka tarjoiltiin klo 01.30 ja se oli yöllinen makkarakeitto! Että maistui hyvälle.


Nautittuamme ruoan, uni maittoi ja perjantaina heräsimme aamubrunssille. Tuo laivalla olohan on "lepoa ja syömistä". Meille se merkitsee pääasiassa lepoa, koska kolmen viikon herkuttelun jälkeen valitettavasti laivan seisovan pöydän tarjoilut ovat reissun huonointa antia. Toisaalta toki onkin aika laskeutua arkeen ja kevyempään ruokavalioon.

Tänä aamuna ajoimme sitten laivasta ulos suomalaisten ja venäläisten auton hakijoiden joukossa. Meillä ei ollut uutta mersua, mutta olimme silti onnellisia Suomen maaperällä. Kotiin, tavaroiden purkuun ja pyykin pesuun. Sitä riittää. Upea matka takana, monta asiaa sisäistämme varmaan vasta ajan kanssa - ja uusi matka muhii jo takaraivossa: jos ensi matkalla, jos...



Kiitos sinulle, joka olet jaksanut lukea matkakuulumisiamme - ja katsoa kuviamme. Iloksemme olemme huomanneet, että "reissussamme on ollut mukana muitakin kuin Krisse, jolle ISOKIITOS mukana olosta".
Näillä eväillä jaksamme arkea, ainakin seuraavaan reissuun....

Uupuneita mutta onnellisia

Voi pojat! Monta kokemusta rikkaampina palaamme kotiin. Sielu ja sydän täynnä muistoja. Emmekä ole vielä ehtineet edes sinne kotiin asti ja nyt jo mielessä on ensi kesä ja uusi reissu. Niinhän se menee, tulevaisuuteen pitään katsoa eikä menneeseen.

Jotain kuitenkin kuluneista kolmesta viikosta. Auto on pelannut hyvin. Kilometrejä on kertynyt vajaa 6000. Olemme olleet terveitä, mitä nyt jalat ovat olleet tiukoilla useaan otteeseen, sillä kävelykilometrejäkin on tullut ihan kiitettävästi. Pitäisiköhän ensi kerralla satsata askelmittariin?

Ruoka on ollut erinomaista. Olemme syöneet yksitoikkoisesti pääasiassa italialaisissa tavernoissa, jokunen kreikkalainen ja välimerellinenkin mahtuu joukkoon, mutta ei esim. yhtä ainoaa saksalaista. Merenelävät ovat olleet minun ykkösmenuuni ja olenkin saanut toinen toistaan mahtavampia annoksia. Pizzaa ja pastaa - varsinkin pasta on ollut herkullista. Pizzasta täytyy sanoa, että muutaman kerran on ollut kotikadun Bellan pizzoja ikävä. Terveisiä vaan tutuille pojille!

Kimmo on sitten maistellut mm. makkaroita, maksaa, karitsaa, vasikan päätä - sitä ei kuulema tee mieli toista kertaa. Muutoin hänkin on ollut tyytyväinen ruokapuoleen. Jokunen ruokapaikka on ollut niin herkullinen, että kyseisiin kyliin voisi palata jo ihan ruoan takia.

Muutama paikka yllätti positiivisesti ja varmaan suurin yllätys on Mondovi. Pieni idyllinen kylä Torinosta 80 kilometriä etelään. Sinne tulemme varmasti palaamaan. Kylän keskusaukiolla on pieni pizzeria, jossa on mahtava kokki. Paikka on hyvin vaatimaton, mutta ruoka oli kotitekoista ja erittäin maukasta. Tuntuu, että koko kylän väki kokoontui sinne syömään sunnuntai-iltana ja tunnelma oli sen mukainen.

Füssen jäi myös pintaraapaisuksi ennakkosuunnitelmista poiketen, koska sää ei suosinut meitä. Siellä jäi monta paikkaa näkemättä - ja siellä saimme myös loistavaa ruokaa rennossa ilmapiirissä. Sinne siis myös palaamme jos ei ensi kesänä, niin joku kerta.

Parisuhde. On aina aika haastavaa reissata autossa (aika pieni tila) kolme viikkoa kaksin. Ajatuksia ei juuri vaihdeta kuin keskenään. Varsinkaan minä - se kielitaidoissa heikoin lenkki, olen kyllä tuon autonkuljettajan armoilla siinä mielessä. Tehtävät on jaettu (vuosien myötä) osaamisten mukaan. Kimmo ajaa, minä olen kartturi - tosin nykyisin minulla on kilpailijana navigaattori, mutta ilokseni täytyy todeta, että minuakin tarvitaan vielä! Minä pakkaan, "syötän ja juotan" kuljettajaa pitkillä matkaosuuksilla, hoidan huoltopuolen, kirjoitan kortit. Kimmo sitten ajamisen lisäksi toimii tulkkina ja on erinomainen suunnistaja kävelyosuuksilla. Minä olisin eksyksissä jatkuvasti. Välillä toki tulee sanomista, mutta olen niin kiltti, että yleensä annan periksi - vai miten päinhän se meni?

Rehellisesti: kyllä tuo mies on juuri se, jonka kanssa haluan näitä reissuja tehdä. Eihän tämä matkanteko voisi tästä enää parantua. Yhdessä mennään.

Lübeck

Niin kaukana, niin lähellä.
Melkein kuin olisi tullut kotiin, mutta onhan tuossa vielä tuo "lätäkkö" välissä.

Palataan vähän ajassa taaksepäin. Vietimme pari leppoisaa päivää Hamelnissa. Siellä netti jumitti, emmekä päässeet koneelle. Harmi. Tuo jumitus tarttui sitten kuvaajaanikin, eikä hänkään jaksanut kaivaa kameraa esiin eli Kimmollakin oli lomapäivät. Toisaalta kotona koneella on niiiin paljon kuvia Hamelnista, että Kimmo taisi senkin takia vetää huilia kuvaamisen kanssa. Sikäli harmi, että meillä ei ole yhtään kuvaa tuosta kuvauksellisesta ristikkokaupungista tähän liitettäväksi.

Tänään ajelimme pari tuntia tänne Lübeckiin ja aloitimme päivän "Prismassa" ostoksilla: vähän tuliaisia syksyn ja talven pimeyteen. Kun halvalla saa, niin on pakko ostaa....vai miten se menee. Tässä vaiheessa matkaa tulee aina mieleen, että isompi auto olisi poikaa - toisaalta se poika/Antti sanoo, että tää on logistiikka kysymys eli pakkaustaidot esiin - ja kyllä sinne pieneenkin autoon aikas paljon mahtuu....

Kun tämä Lübeck on meille tuttu ja turvallinen kohde (Heidelbergin jälkeen ehkä numero 2), kuvittelimme majottautuvamme tänne nopsaan: tuttu hotelli, tuttu parkki...mutta kuinkas kävikään, tietyöt olivat sulkeneet väylät ja "maastoutuminen" tänne kesti reilun tunnin...mutta kyllä kannatti: meillä on ihan luksushuone tutussa hotellissa. Elämme herroiksi näin reissun lopuksi.

Entäs sitten? Niin kaukana ja kuitenkin lähellä....maailma on niin pieni....istahdimme iltapäivä-auringosta nauttimaan hotellin terassille. Kimmo totesi: ihan kuin Pena (= Pentti Hallamaa, evp henkilöstöpäällikkö osuuskaupastamme) istuisi tuolla. Minä totesin, että ei oo mahdollista...kyllä: Pena on moottoripyöräreissulla, mutta palasi ennen meitä kotiin. Niinhän palaakin, mutta palaa tänä iltana lähtevällä laivalla - ja me lähdemme torstai-iltana. Eli ei kun juttusille: olipa hauska kuulla hänen matkakuulumisia. Oli 15 hengen moottoripyöräporukan matkassa taittanut pari viikkoa Eurooppaa.

Mitäpä vielä? Lukot joen yli menevällä sillalla. Niitä on ollut siinä jo useana vuonna. Olemme niitä katselleet - sittemmin lukkoja on ilmestynyt Suomeenkin. Katsopas tarkkaan - löydätkö meidän lukon muutaman vuoden takaa?

Vielä on lomaa jäljellä. Pian on yhteenvedon hetki - mutta ei vielä! Huomenna aiomme koluta joka ainoan Lübeckin nurkan - ja nauttia tuoksuista, tunnelmista...ja ehkä jotain kerrottavaakin ilmenee....ehkä.

Saksa

Saksa ja teknologia. Niinpä se vain meni, että ei täällä ainakaan nettiyhteydet pelaa eli olemme olleet "uutispimennossa" puolin ja toisin. Toisaalta eipä tässä kovin ole päivitettävää ollut: sadetta ja kylmää, ainakin verrattuna Suomeen. Upeista maisemista olemme kuitenkin nauttineet ja melkoisesta määrästä kilometrejä.

Lauantaina hyvästelimme Italian ja matkasimme Sveitsin, Liechtensteinin ja Itävallan kautta Saksaan. Kalliiksi tuli vierailla Sveitsissä ja Itavallassa, koska molemmissa maissa piti ostaa "tiketit", jotta saimme matkaa taittaa ko. maiden teillä. Hei Suomen poliitikot: mallia vaan ja venäläisiltä rahat pois, kun ajelevat meidän huonokuntoisilla teillä. Missään emme ole törmänneet niin huonokuntoisiin teihin kuin Suomessa.

Niin mutta niihin lauantain kilometreihin: sateessa niitä taitoimme. Harmi vaan  kun reittimme kulki Alppien halki kuvan kauniissa maisemissa. Kaikki olisi näyttänyt vielä paljon kauniimmalta, jos pilvet eivät olisi olleet niin matalalla.

Iltapäivällä saavuimme Füsseniin, joka on kuuluisa satulinnastaan, jonka mukaan Disneylandin Prinsessa Ruususen linna on tehty. Meille Füssen näytti sateisen ja kylmän puolensa, joten sinne on palattava kauniimmalla säällä. Tuntuu hyvälle, kun jää aina asioita kaivelemaan sieluun: "tänne on palattava uudelleen" - siitä se uusi reissu taas alkaa itää.

Sunnuntaina kilometrejä kertyi auton mittariin vieläkin enemmän kun ajoimme halki Saksan. Moottoriteillä matka taittui kuitenkin jouhevasti. Etuna oli vielä se, kun sunnuntaisin Saksassa ei saa rekat tulla moottoriteille, joten ovat pois tukkimasta liikennettä.

Suomipoppi raikasi ja Kimmon kaasujalka oli raskas - kuvitteli selkeesti, etten huomannut, kun vauhti kohosi päälle 160km/h. Sade ei onneksi kiusannut matkan tekoamme, joten selvisimme ajoissa määränpäähämme Hamelniin. Tämä onkin meille sitten tuttu paikka: tiesimme tarkkaan mihin tulimme eikä Hameln ole pettänyt meitä nytkään.