Toscanan auringon alla

Viime yön painajaisten jälkeen (mafioosot tulivat uniin) heräsimme aurinkoiseen aamuun. Toscana näytti kauniin puolensa ja me leikimme turisteja. Ajoimme vaijerijunalla ylös Alto Montecatiniin, vanhaan kaupunkiin, joka sijaitsee ylhäällä vuorella. Kimmo sai kuvata maisemia, rakennuksia - ja minä nautin "vain olemassaolosta".

Palattuamme maan pinnalle, teimme citykierroksen paikallisella tuctuc-junalla. Aamupäivä meni siis täysin turistina. Muutama myytävä kiinteistö sattui silmiimme ja palautti mieleemme elokuvan "Toscanan auringon alla". Miten elämämme muuttuisi, jos ostaisimme talon täältä ja rupeaisimme elämään italialaisittain.
Ehkäpä onneksemme tiellemme osuneet kiinteistöt olivat niiiiin huonokuntoisia (ja kuitenkin arvokkaita), että hetken haaveiltuamme, tulimme järkiimme ja totesimme, että
koti on koti Suomessa - ja lomailu sitten toinen juttu. Ihailemme siis jatkossakin maisemia reissuillamme ja syömme Italian tarjoamia herkkuja "vähän varastoonkin". Näillä eväillä taas jaksaa arkea.

Hiukan haikein mielin käännämme auton nokan huomenna kotia kohti. Onneksi se tarkoittaa siirtymistä Garda-järvelle seuraaviksi päiviksi eli vielä on lomaa jäljellä.

Ukkonen Toscanassa

Saavuimme tänään helteeseen tänne Toscanaan. Lämpömittari näytti +33 - ja siltä se myös tuntui. Olemme Montecatini Termessä, Firenzestä länteen. Terveyskylpylöistä kuuluisa kaupunki Toscanassa.

Majottauduimme hotelliimme, tutustuimme patikoiden lähiympäristöön auringon paahtaessa niskaamme. Pakolliset päikkärit (lomamme vakio), jonka jälkeen virkistäydyimme altaassa pulikoiden. Illan tummetessa nälkä kurni vatsassamme samaan aikaan sateen alkaessa ropista ikkunaruutuihin.

Mietimme ruokapaikkoja, joita olimme respan neidiltä tiedustelleet saapuessamme. Salamoiden leimutessä päädyimme lähitavernaan. Saimme pöydän ulkoa katoksesta. Ilta oli lämmin vaikka salamoi, jyrisi ja satoi välillä rajustikin.

Ruoka oli hyvää, kuten Italiassa on totuttukin, mutta parasta oli tänään tunnelma. Pimeää. Taivas valkeni hetkittäin salamoista. Jyrinä pysäytti jokaisen syöjän, sillä tunnelma oli jotain sanoin kuvaamatonta. Välillä valot sammuivat koko ravintolasta ja vain salamat ja kyntteliköt valaisivat pöytiä, kasvoja.

Niin ne kasvot. Paikka oli kuin suoraan italialaisesta leffasta. Mafiamiehiä, paksuja sikareita suupielissä, naisia jotka "kuuluivat filmiin": uskomattomia korkoja, sääriä....sitä tunnelmaa on vaikea kuvailla. Ruoka meinasi jäähtyä, kun mielikuvitus pääsi laukkaamaan ja rakentamaan juonta tuolle kaikelle kulissille...ja aina kun meinasi saada kiinni juonesta, salamat ja ukkosen jyrinä katkaisi ajatuksen. Upea tunnelma. Millään ei olisi malttanut katkaista hienoa iltaa ja lähteä pois, antaa tilaa seuraaville ruokailijoille. Tuskin he osasivat nauttia tunnelmasta kuten me, joiden mielikuvitus tekee välillä huimiakin retkiä...nämä hetket kuitenkin tänään olivat aivan totta.

Kuvat. Kamera pysyi tänään repussa. Ei sitä olisi voinut kaivaa esiin kesken mafiafilmin - tuskin nuo sikaarimiehet, joiden kaljut kiilsivät kilpaa naisten säihkyvien silmien, olisivat tykänneet suomalaisesta kuvaajasta. Niinpä tätä tarinaa kevennetään viimeisen viikon aikana kuvatuilla otoksilla....nautitaan niistä.
Huomenna kaikki voi olla taas toisin: ehkäpä helle on palannut ja ukkonen siirtynyt muualle.

Italian Riviera

Eilen ajelimme Como-järveltä tänne Alassioon, Välimeren rannalle. Tie oli mutkikas ja aiheutti taas minulle vatsan väänteitä. Ylös vuoren rinnettä ja sitten taas toista alas. Koskaan ei tiennyt, millaista vauhtia mutkan takaa Italian poika tuli - ja miten paljon hän suorensi mutkaa. Tulimme kuitenkin turvallisesti perille suoraan paahtavaan auringon paisteeseen.

Majottauduimme hotelliimme ja saimme kartan, jonka avulla ajoimme parkkihalliin. Huoneen hintaan kuului "lähistöllä autopaikka", joka on näissä Italian vanhoissa kaupungeissa tärkeä, että saa auton johonkin, mistä sitä ei hinata pois yöaikaan. No - mielenkiintoinen oli parkkipaikkakin. Ensin ajoimme luolaan, jossa vieri vieressä metalliovisia koppeja ja yksi, numero 108, avautui sitten meidän avaimella. Karu, vankilamainen luola ja sinne sitten omaan koppiin auto. Ainakin sen on turvassa. Sinne jätimme sen odottamaan poislähtöä. Sitten meillä olikin ongelma, miten pääsisimme luolasta pois itse. Kolmannen oven Kimmo sai auki - minulla meinasi jo iskeä ahtaanpaikan kammo. Kaikki pahat uhkakuvat nousivat pintaan....

Pitkä hiekkaranta hallitsee Alassiota. Selkeästi italialaisten perheiden suosima lomakohde.  Aurinko on hellinyt meitä niin eilen kuin tänään. Rantaa kävelty päästä päähän, kunnes tänään leikki loppui lyhyeen, minun astuessani rantahiekassa ampiaisen päälle niin, että se jäi kiinni pikkuvarpaaseeni. Auts, että sattui. Italialiset riensivät rannalla apuun, kun tuskissani vääntelehdin. En ehtinyt oikein tajutakaan, kun olin jo rantakopissa: yksi pappa irrotti ampiaisen jättämän piikin varpaastani, putsasi jalan jollain myrkyllä, laittoi salvaa siihen - istutti minut, huuhtoi jalkani ja antoi ohjeet: kengät jalkaan, antihistamiiinia, särkylääkettä ja hotelliin lepäämään. Loistava hoito!

Rantakävely vaihtui lenkkarikävelyksi. Kipu on hävinnyt ja jalka ei edes turvonnut. Minähän olen allerginen ampiaisen pistoille, joten pelästyin kyllä ensin, mitä tuleman pitää, mutta vähällä pääsin. Siinä kävellessä ihailimme italialaisten pyykin kuivatusta, poliisien antamaa lastenhoitoapua keskellä tietä ja montaa muuta asiaa.

Vielä lauantai-illan vietto edessä, huomenna sitten toivomme saavamme auton ulos kammiosta - ja matkamme jatkuu kohti Toscanaa!

Como-järvi

Soriii...olemme olleet uutispimennossa puolin ja toisin. Apuva  - mitä on elämä ilman nettiä? Parisuhteen hoitoa, lukemista, maisemista nauttimista. Nyt löytyi yhteys maailmaan (ja Suomeen), toivomme. Eilen lähdimme Itävallasta Sveitsin kautta Italiaan.

Sveitsissä päiväkahvit St.Moritzissa. Kaksi leivosta (kuvia ei ehditty/maltettu ottaa, kun ne oli jo syöty). yksi pieni (Pirjon) & yksi suuri (Kimmon) + kaksi kahvia = 20€. Hyvältä maistui, mutta kyllä hinnassa oli "maisemalisä".

Matka Sveitsin halki oli ikimuistoinen. St.Moritzia lähestyessä luulin jo kokeneeni kaiken - mutta kaikki olikin vasta vastassa matkalla St.Moritzista Comolle. Tie oli mutkainen: navigaattori näytti yhtä silmukkaa ja minun sydän löi tuhatta ja sataa. Onneksi Kimmon kädet Audin ratissa pysyivät vauhdissa mukana. Oikealle vasemmalle...olin satakertaa varma, että ajamme rotkoon ja...seuraavan mutkan jälkeen taas huokaisin: elossa ollaan!


Comolla rantauduimme Cremia-nimiseen kylään. Pienen pieni kyläpahainen länsirannalla järven pohjoispäässä. Tänään heräsimme auringon paisteeseen, josta nautimme omalla parvekkeella. Kuvia ei voi julkaista. Soriiii - jotain jätämme kotialbumiin.

Joutsenperhe ilahdutti meitä - oikeastaan kuvat saavat puhua puolestaan.

Iltapäivällä ajelimme Comon kaupunkiin, 50km etelään Cremiasta. Kymmenien kaupunkien läpi. Mikä tarkoittaa kymmenien olohuoneiden ohitusta - eli tie vie kylien halki tosi-tosi kapeita kujia myöten. Välillä olimme keskellä "olohuonetta" vastaan tulevan linja-auton kanssa ja mietimme, kumpi ohittaa kylppärin kautta?!

Como sinänsä ei säväyttänyt, mutta herkullista pastaa sieltä sai.



Huomenna matkamme jatkuu. Toivottavasti nettiyhteydet pelaa paremmin seuraavassa paikassa, jotta pääsemme kertomaan kuulumisia. Niin ja ettei totuus unohtuisi: uudet kengät ovat olleet käytössä!!!!

Saappaat

Miten naiselle voi käydä näin? Juuri kun on saanut uudet kengät ja suunnitellut niillä askeltavan seuraavan päivän, niin herää aamulla sateen ropinaan. Uhuuu - minun huonoa tuuria!

Tavarat autoon ja menoksi. Jätimme Saksan toistaiseksi ja siirryimme Itävaltaan. Huoltamolta Vinjetti tuulilasiin, jotta saimme luvan ajaa Itävallan moottoriteillä. Sade seurasi meitä valtakunnan rajan ylityksestä huolimatta. Seuraavalla huoltamolla kaivoin saappaat esiin: onni on kuivat ja lämpimät jalat. Auringon paistetta odotellessa.

Itävallassa majottauduimme Imstiin, vajaan kymmenentuhannen asukkaan kaupunki Tirolissa. Pieni kävelyretki kumisaappaissa sateen ropistessa riitti meille. Karahvilliset viiniä helpotti harmitusta sateesta (ja niistä kengistä,  joiden piti olla jalassa eikä auton peräkontissa).

Onneksi on keksitty kirjat ja taito uppoutua tarinoiden vietäväksi. Iltapäivä meni mukavasti lueskellessa ja kasvattaessa nälkää, jonka taltutimme hotellin omassa ravintolassa nauttien itävaltalaisia herkkuja. Ilokseni sade on hellittänyt, vaikka pilvet ovatkin matalalla. Ehkäpä huomenna löydämme taas auringon ja kuivan kelin. Lähdemme etsimään sitä...no siitä sitten tuonnenpana...

Hetki

Tänään olemme keskittyneet hetkeen. Laitettu aivot narikkaan ja auto parkkiin. Olemme viettäneet rennon päivän kohteessamme Reit im Winkl. Pieni kylä eteläisessa Saksassa, lähellä Itävallan rajaa. Asukkaita reilu 7000. Talvella vilkas laskettelukeskus, kesällä rauhallinen paikka. Juuri meille sopiva

Istuimme hevosvankkurin kyytiin ja teimme puolen tunnin kyläkierroksen, jossa ehdimme nähdä tärkeimmät nähtävyydet pariin otteeseen. Kaivoimme lenkkarit jalkaan, vaelsimme kohti lehmän kellojen kilkatusta alppien rinnettä ylös. Voimamme riittivät auringon porottaessa muutama sata metriä ylöspäin pienelle kappelille asti. Näkymät kylän yli olivat huikeat.

Poikkesimme hautuumaalla - paikka, jossa on aina sama rauha - on maa mikä tahansa. Siellä ei tarvita sanoja.

Iltapäivän kruunasi kylpyhetki majapaikkamme spa-osastolla. Mikä oli siellä kaksin pulikoidessa vuoroin sisä- ja ulkoaltaissa. Lämmitetyissä vesissä. Vesi oli niin lämmintä, että Kimmokaan ei palellut. Koko allasosasto omassa käytössämme - siihen ei oikeastaan mitään lisättävää.

Huomenna matkamme jatkuu Itävaltaan. Tänne ajoimme eilen viimeiset kilometrit Saksan Alppitietä myöten - mitä lie löydämme edestämme huomenna? Uskon/luulen - huikeita maisemia...

Niin - ja ettei nyt ihan sporttiselta tämä päivä kuulosta, niin kylästä löytyi hyvinvarustettu kenkäkauppa ja sieltä niin ihanasti jalkaan istuvat ranskalaiset kengät - niiden ohi nyt vain ei voinut mennä. Vai mitä?

Kesä 2014, loma ja reissu

Ei meitä taas mikään pidätellyt. Matkasuunniltemat alkoivat muhia mielessämme kevättalvella. Kartat esille ja suunnittelemaan.

Kun molempien loma-aika varmistui, oli ylimenot jo buukattu:  Finnladyllä Helsingistä Travemündeen. Juhannusaatto meni laivalla nukkuessa univelkaa pois. Meri oli tyyni, aurinko paistoi - ja näimme kauniita unia.

Rantauduimme Saksaan aattoiltana ja yövyimme Travemündessä etten sanoisi kuninkaallisesti, ainakin puitteet olivat sellaiset.

Nyt on kilometrejä takana jo toistatuhatta. Moottoritietä kohti etelää vauhdilla. Kimmo kaasutteli menemään niin, että minun marmatus (kuulema) alkoi, kun vauhti nousi yli 160km/h. Coburgissa kävimme nukkumassa ja syömässä - ja tänään matkamme jatkui Münchenin kautta aivan eEelä-Saksaan, Reit im Winkliin.

Täällä siis olemme ihanassa pienessä Alppikylässä, kirkon vieressä. Lehmenkellot kilisevät, aurinko paistaa, tuntuu äärettömän hyvälle.





Tästä se alkaa. Lomamme.