Turvallisesti kotona

Kaikki hyvä loppuu aikanaan - ja niin myös tämä meidän reissu. Kolme viikkoa, melkein päivälleen, sitä kesti. Kilometrejä tuli auton mittariin noin 4500km. Vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta nyt etenimmekin harkitummin, ainakin omasta mielestämme.

Keskiviikkona saimme nauttia vielä auringon valaisemasta Saksasta. Ensinnäkin aurinko tosiaan porotti kaiken päivää ja toiseksi saksalaiset loistivat kilpaa auringon kanssa. Olihan syytäkin: Saksa päihitti Brasilian edellisen illan jalkapallo-ottelussa 7-1. Aivan huikea tulos. Oli siinä monella puodin pitäjällä ihmettelemistä, kun olivat luvanneet mainoksissaan jokaisesta Saksan tekemästä maalista 5% alennuksen (toiset jopa 10%) tuotteistaan. Kuka olisi uskonut, että Saksa tehtailee yhdessä pelissä seitsemän maalia. Liikkeiden ovilla olikin sitten vedetty ruksit ko. tarjouksen yli ja laitettu 20% ale kaikista tuotteista. Kukaan ei jaksanut kuitenkaan kiukutella asiasta, kaikkien huulilla oli vain Saksan voitto ja isäntämaa Brasilian tappio. Jännää oli oikeastaan, että saksalaiset eivät olleet vahingoniloisia vaan enemmänkin myötätuntoisia Brasiliaa kohtaan.

Mekin nautimme voiton kunniaksi Travemündessä kakkukahvit. Olisimme varmaan kyllä keksineet jonkun tekosyynkin herkutteluun viimeisenä päivänä, mutta nyt siis joimme kahvit Saksan finaaliin pääsylle.

Ihailimme niin pienien kuin suurten laivojen liikehdintää Travemündessä. Liikenne on aika vilkasta vanhan kaupungin satamassa. Tuntuu, että suuret laivat tulevat välillä aivan "syliin"!

Vanhat talot ovat myös ihastuttavia. Joskus tuntuu, että Travemündeä pidetään vain pahaisena satamana, porttina Saksaan ja sieltä pois. Mielestäni kannattaa pysähtyä vanhassa kaupungissa: se on hyvinkin viehättävä ja saattaa yllättää positiivisesti jonkun muunkin kuin minut.

Laivamatkasta ei paljon ole kerrottavaa. Ei tuullut eli ei keinuttanut, mikä sopii minulle mitä parhaiten.
Finnlinesin lautoilla ei ole juuri aktiviteetteja, muutakuin ruokailu. Niinpä meidät löysi joko ruokailemasta tai hytistä lepäämästä. Unta keräsimme varastoon, koska tiedossa oli mikä kotona odotti: ensin tavarat autosta sisälle, sitten kaiken purku ja paikalleen laitto, pyykkäys - jota jatkuu vielä pitkään.

Entäpä nyt? Pää on niin täynnä ajatuksia, muistoja, mielikuvia. Kaikki pitää saada järjestykseen nupin sisällä ja siihen auttavat Kimmon kuvat - ja vähän ehkä tämä blogi. Ei voi kuin todeta: olipa hieno reissu hyvässä seurassa. Näimme paljon ja saimme upeita muistoja pitkäksi aikaa. Kaikki sujui hyvin: auto kulki, ei kolaroitu, meitä ei ryöstetty, olimme terveinä. Puhtaita vaatteita oli riittävästi, kuski jaksoi ajaa ja huolto pelasi. Parisuhde sai taas vahvistusta arkeen. Kyllä tällä taas jaksaa. Ainakin seuraavaan reissuun. Niin - ja kiitos jokaiselle "takapenkillä" matkustaneelle.

Sattumia matkan varrelta

Tänään heräsimme vesisateeseen. Niinhän se säätiedotus oli luvannutkin. Pikkasen sellainen kotimatkan tuntu. Ei annettu sen häiritä. Sateenvarjot mukaan ja matkaan. Lübeck nyt vain on niin ihana paikka, että ei sade sen tunnelmaa onnistunut latistamaan.

Pyörimme tutuissa ympyröissä, ihailimme katutaidetta. Sijoitimme hyvään asiaan muutaman euron ja Kimmo sai valokuvata tyttöjen kultaista taidetta.

Mietimme tässä kuluneita kilometrejä ja muutaman asian haluamme jakaa kanssanne. Tänään kiinnitimme huomion korttejani postittaessani Saksan Itellan toimintaan. Siis uskomatonta Suomeen verrattuna: postilaatikko tyhjennetään arkena viisi kertaa päivässä - ja lauantaina & sunnuntainakin kerran. Ahistun...Suomen posti on niin surkea....

Sitten mennään ajassa taaksepäin. Ollessamme Itävallassa huoltoasemalla (Kimmolla ei kamera matkassa, vaikka aina pitäisi olla) ja siinä kahvitellassamme. Huomasimme saksalaisen bussin. Bussi parkkiin, mummot ja papat vessaan. Odotimme sitten suurta ryntäystä kahvilaan, mutta katin kontit! Eläkeläiset ryntäsivät vessasta bussille ja mitä näimme? Bussin seinästä aukesi useampi luukku - siis ihan oikeesti - ensin mummot jonoon ekalle luukulle: olutta, cokista, vettä. Sitten seuraava luukku: siellä mies tarjoili makkaraa, hot dogeja ja voileipiä. Kolmas luukku tarjosi sitten kahvit. Tää oli siis saksalaista säästäväisyyttä! Jotenkin tuota näkyä ei vain voinut uskoa...Tuo bussi olisi todentotta ollut kuvauksen arvoinen.

Hyvä ruoka, parempi mieli. Siis aivan loistava myyntilause - ja toimii maassa kuin maassa. Tällä reissullakin on todettu monta kertaan, että ruoka pelastaa huononkin matkapäivän. Hyvä esimerkki oli tänään. Varsinainen viimeinen iltamme reissusssa, Saksassa. Istumme aurinkoiseen iltaan läheiseen italialaiseen ravinteliin sateisen päivän jälkeen. Tilaamme ruoat ja ruoan kyytipojaksi ruokaviinit. Ennenkuin pääsemme nauttimaan pöydän antimista, Luoja näyttää meille mahtinsa.Taivas salamoi, jyrisee, vettä tulee taivaan täydelta. Mitä tekevät italialaiset? Ei ongelmaa! Päivävarjot käyttöön, kaikki turistit turvaan, lisää ilmais-aperitiiveja. Kaikki asiakkaat viihtyivät - tunnelma oli lämmin, vaikka ukkosmyrsky kylmensi asteita.

Parasta oli, kun teimme lähtöä - niin Marco (tarjoilijamme) juoksi perään ja toi minulle sateenvarjon (omani oli repussa). Vaikka saamani varjo oli varmaan jonkun asiakkaan joskus unohtama - niin ele oli tosi liikuttava. Tämä oli juuri sitä italialaista palvelua parhaimmillaan.

Nyt odotamma SAKSA-BRASILIA pelin alkua! Arvaapa kumman puolella olemme? Meillä Saksan liput auton takaikkunalla, kuten miltei kaikilla isäntämaan autoilijoilla...kehtaammeko ajaa niillä huomenna kohti Travemündeä?

Lübeck

Ringhotel Jensen. Tervehdys täältä. Tämä on viimeinen etappimme ennen laivaanajoa ja kotimatkan alkua. Kuitenkin tämä oli ensimmäinen yöpyminen, jonka keväällä varasimme, koska halusimme juuri tänne. Tuttu paikka useammalta vuodelta ja hyväksi todettu. Hyvällä paikalla ja kaikin puolin meille sopiva.

Tänään ajelimme moottoritietä A7, Hildesheimista Hannoveriin, sieltä Hampurin kautta tänne Lübeckiin. Kilometreissä helppo juttu, varsinkin kun moottoritiellä saa periaattessa ajaa "tuhatta ja sataa"! Näistä välimatkoista kuskini, Kimmo tykkää, Mutta tänään Saksan moottoriteiden kunnossapito oli meitä vastaan. Aina kun kuski sai polkastua kaasun pohjaan ja säädettyä vakionopeussäätimen "kaakkoon" (pelkääjän mielipide), tuli tietyö-liikennemerkki, joka ilmoitti, että tietyö alkaa kahden kilometrin päästä - ja sitten madeltiin 3km/h. Ne minuutit olivat pitkiä. Matelemalla etenimme. Vuoroin Haloo Helsinki, Abba, Juha Watt Vainio ym siivittivät kulkuamme. Onneksi on musiikki - muutoin olisimme käyneet toistemme kurkkuun kiinni: kumpi valitsi juuri tämän reitin, mikä näytti niin suoralle ja selkeälle? Ihan pikkujuttu: musiikkimakumme on myös niiiin eri planeentoilta, että sekin välillä aiheuttaa vakavaa keskustelua - mutta pysyypä parisuhde tuoreena....

Muutamassa Prismassa oli jo pakko poiketa tuliasia täydentämässä. Iloksemme huomasimme, että hinnat eivät olleet kallistuneet viime vuodesta ja autokin jaksaa vetää ihan mukavasti "lastista huolimatta"!



Perille päästyämme, majottauduttamme, nautimme välipalaa italiailaisessa (anteeksi saksalaiset - se nyt vain menee niin, että italiailainen ruoka ohittaa saksalaisen) ravintolassa. Majapaikkamme arvo vain nousi, kun läheisyyteen oli avattu kolmas italialalainen ravinteli kilpailemaan kahden entisen rinnalle. Huokaus. Näitä Kouvolaan odotellessa.

Oikeastaan odotamme jo huomista -  ja hetkiä täällä - Saksaa aidoimmillaan. Ehkä elät ne hetket kanssamme....

Matka etenee

Eilen taisimme keskittyä epäolennaiseen - tai sitten kaikkein tärkeimpään: ystäviin, elämään - palataan nyt kuitenkin reissun etenemiseen. Olemme siis Saksassa toista päivää.

Eilen saavuimme Itavallasta Dinkelsbühliin, pieni kaunis kaupunki romanttisen tien (Romantische Strasse) varrella. Talojen ristikkoseinät ja kukat tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Kaksi ekaa kuvaa on siis näistä maisemista

Tänään heräsimme klo 6 kirkon kellojen kuminaan. Majapaikkamme oli kirkon vieressä, joten herätys oli melkoinen - varsinkin kun kello oli tosiaan vasta kuusi...ja niitä lyöntejä riitti ja riitti...kahdensadan jälkeen en enää pysynyt laskuissa mukana. Kilkatus toistui sitten vartin välein aina yhteentoista asti, jolloin starttasimme liikkeelle.

Ajoimme tuota kuuluisaa romanttista tietä Rothenburgiin. Vielä edellistäkin kauniinpi kaupunki. Meille sen verran tuttu edellisiltä reissuilta, että teimme sinne vain välipysähdyksen. Turisteja vallan kauheasti: joka paikkaan sai jonottaa. Pari kuvaa muistoksi sieltä. Ensimmäinen "elävistä patsaista", joihin aina reissuilla törmää. Toisessa kuvassa törmäsimme JOULUUN keskellä hellettä. Auto lastattu täyteen joululahjoja: Käthe Wohlfarth-kaupan mainosauto. Ko. puoti on siis joulukauppa, joka on auki ympäri vuoden. Jokaisen jouluihmisen unelmapaikka.

Helteisessä säässä (Saksan säätiedotus oli luvannut meille sateista matkapäivää, vaan erehtyi. Aurinko paistoi ja lämpötila pysytteli koko päivän 28-31 asteen tietämissä. Onni on auton ilmastointi!) jatkoimme matkaamme ja illan suussa saavutimme määränpäämme, Hildesheimin. Meille ennestään tuntematon paikka.

Ilta meni katuja tallustaessa ja tutustuessa vanhan kaupungin ihmeisiin. Päivän kruunasi illallinen, jonka nautimme - kuinkas muuten - italialaisessa ravintelissa. Aurinko paistoi, piha oli täynnä ruokailijoita. Suruksemme totesimme että ei yhtään tyhjää pöytää ulkona - ei muuta kuin sisälle syömään. Harmitti, kun ilta oli niin lämmin...mutta paikan omistaja, pyysi Kimmon auttamaan ja niin pojat kantoivat sisältä meille pöydän pihalle ja ei muuta kuin ruokalistaa lukemaan. "Kaikki järjestyy italialaisilta!!!" Ruoka oli hyvää - ja oli ihana seurata ympärillä kuhisevaa sukulaisjoukkoa. Kuka oli äiti, kuka anoppi - kuka kenenkin puoliso, tyttöystävä. Meillähän (=minulla) mielikuvitusta riittää. Viimeiset kuvat siis tämän illan satoa. Toinen ruokailustamme, toinen keskusaukiolta.

Matkalla pohjoiseen/ystävyys!

Joskus käy niin, ettei yksinkertaisesti voi päättää, kumpi on parempi otsikko?

Pohjoiseen? Olemme siis kotimatkalla, vaikka se on ihan hullu ajatus - hei, viikko on lomaa jäljellä. Eihän tässä vielä itketä loman loppua. Kolmesta viikosta viikko jäljellä - silloin voi tapahtua vielä vaikka mitä? Ainakin meillä, jos kaksi hullua on matkassa....

Ystävyys? Olemme pohtineet paljon viime päivien aikana ystäviämme, ystävyyttä. Jos nyt luet tätä - lukeudut ystäviimme ja niihin harvoihin, joita olemme ajatelleet. Elämä on aika yksinäistä. Mitä enemmän liikkuu tien päällä, alkaa arvostaa läheisiään. Koskaan ei voi tietää (onneksi!!!), milloin jäämme täällä yksin tai milloin jostain muusta syystä tarvitsemme sitä läheistä olkapäätä.

Kiitos Sinulle, että olet olemassa. Joku toinen on jo enkelinä olkapäällämme (sata kiitosta sinne suuntaan). Jostain syystä (tai siis jotenkin luulen, että tiedät miksi..) toivon, että pysähdyt hetkeksi miettimään ystävyyttä syvällisemmin -ja silloin tulet ajatelleeksi, mitä tarkoitan...on vain niin vaikea luoda ajatuksia lauseiksi, joita toinen ymmärtää....Toivon, että ymmärrät.

Mutta hei - matka jatkuu. Upeiden Kimmon kuvien matkassa - ja ihania asioita on vielä tulossa vastaan. Odotan niitä innolla. Toivon turvallisia kilometrejä meille...

Hyvä ajatus

Eikös tämä näytä hyvälle ajatukselle?

Kimmo ei ollut kanssani ihan samaa mieltä...joten Audi ei taida vaihtua nyt kuvassa olevaan Jaggeen...mutta minusta ajatuskin oli jo hyvä.

Lisää hyviä ajatuksia. Tänään on ollut "relax-päivä"! Lepoa, lepoa ja taas lepoa. Kävelimme aamusta kyläpahasen läpi niin pohjoisesta etelään kuin lännestä itään. Mitään uutta ei löydetty. Päivällä vuokarasimme sähkökäyttöisen veneen, jolla minun (huom! minun) ohjaamanani ajelimme järven ympäri. Kimmo kuvasi maisemia ja minä pistin menemään. Tiedoksi nyt kaikille, että vauhti ei todellakaan päätä huimannut - vaan päin vastoin. Ehdittiinpä nähdä kaikki naku-uimarit niin rannoilla kuin paateilla. Annoin paparazzilleni tiukan komennon: nakuilijoita ei kuvata - ja luulen (????), että tottelikin minua.

Tämä oli todellinen lepopäivä. Ei ole tehty yhtään mitään - ja uskon, että yksi loman parhaista päivistä!!! Huomenna matkamme jatkuu Saksan puolelle - saa nähdä, mitä sieltä löydämme...

Italia jäi taakse

Eilen vietimme vielä huikean päivän Italiassa. Veneilimme Sirmiooneen, Gardan eteläpäätyyn. Mukava paikka, aika sellainen turistijuttu, mutta hyvä, että tuli nähtyä. Kukaan ei arvaa, jos sanon, että parasta oli ruoka: söimme merellisen risoton puoleksi - ja se oli tosi maittavaa. Turistikrääsä jäi meidän osalta ostamatta: Kimmo kyllä kuvasi sitä senkin edestä - ja sai jopa kommennon joltakin kauppiaalta: "no paparazzi"!!!!

Illalla parasta (tällä kertaa ei ruoka) vaan soittajapojat! Ihan tuli mieleen kesä 2013 ja yhdet yli-ihanat tupla-viiskymppiset ja siellä soittaneet pojat. Nämä bileet eivät olleet ihan yhtä hyvät, mutta lähelle päästiin. Rento tunnelma, letkeä meininki...kansa viihtyi, niin myös me...Gardasta jäi hyvä fiilis jo ihan tämän illan takia.

Tänään huristimme sitten pois Italiasta: Italia-Itävalta-Saksa-Itävalta-Saksa-Itävalta. Upea reitti halki alppien. Ahmimme muistoja sieluumme ja sydämeemme. Vaihdoimme maata useampaan kertaan - sitä sen kummemmin huomaamatta. Kerran (sydän jätti lyömättä pari kertaa) saksalainen rekka oli lytistää meidät vaihtaessaan kaistaa vain laittamalla vilkun vasempaan ja tulemalla samalla sekunnilla päällemme. Torvi soi, jarrut kirskui ja mun niska nytkähti...olin varma, että nyt se loppu tuli tässä  - mutta "hei täällä ollaan"! Kuten edesmennyt rakas veljeni Eki tapasi sanoa: mikäs pahan tappaisi? Ja taas matka jatkuu...

Auringon paistaessa saavuimme iltapäivällä Fuschl am Seehen. Minulle tuikituntematon paikka, Kimmo on täällä ollut vuonna 1969. Sieltä ne muistot pikkuhiljaa palautuvat mieleen....Mutta hei - tämä on pieni kylä kauniin järven rannalla. Hotellimme ihan rannassa, romanttinen huone...huokaus. Tätä on lomailu. Vietämme täällä pari päivää - ja mitäkö teemme huomenna? Voisimme retkeillä ympäristössä autolla kauniissa maisemissa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että me nautimme Itävallan tunnelmasta tässä pikkuruisessa kylässä - tekemättä juuri mitään. Tarkemmin ajatellen tuntuu äärimmäisen hyvälle ajatukselle!

Garda

Garda on Pohjois-Italian järvistä suurin ja suosituin. Mutta ennenkuin tänään pääsimme tänne Toscanasta, ajoimme melko hikisen kolmen tunnin moottoritiematkan. Pahin osuus oli väli Firenze-Bologna: mutkainen kapea kaksikaistainen moottoritieosuus. Oikea kaista oli täynnä rekkoja perä-perässä kiinni. Vasen kaista veti vaihtelevasti - ja pahinta oli, kun toinen rekka lähti yllättäen ohittamaan toista. Nämä ohitukset tapahtuvat aina niin, että samaan aikaan, kun kuski pistää vilkun päälle, hän kääntää ratista ja 50 tonnia painava rekka tulee eteen vasemmalle kaistalle. Vauhdin ollessa toistasataa, tien mutkikas - pitää kuskin (ja apukuskin) olla hereillä. Taas kerran kuitenkin selvisimme hengissä perille.

Vessat olivat taas tällä etapilla kompastuskivi - tai ainakin meinasivat olla. Ovat nämä Italian motareiden toiletit olleet parempia kuin edellisten kesien Ranskan vastaavat, mutta kyllä sellainen "hengittämättä, istumatta" - mentaliteetti on paikallaan, kun käväiset asiat hoitamassa. Mieleeni on tullut "miksi ihmeessä sitä ihminen lähtee kotoaan ja omasta puhtaasta, toimivasta vessasta"???

Garda-järvi ja täällä Gardan kaupunki, jossa asukkaita alle 4000, on antanut nimensä koko järvelle. Vähän historiaa: Gardan kupeessa on tasalakinen vajaa  300 metrin korkuinen Rocca-vuori, jonka laella sijaitsee vanhan linnan jäännöksiä. Väännämme Kimmon kanssa kättä: kiipeämmekö huomenna tuonne Roccan laelle - vai keksimmekö jotain mielekkäämpää tekemistä????

Tänään istuimme iltaa hämärtyvässä kaupungissa, söimme hyvin (yllätys?!) monen muun matkaajan tavoin ja nautimme illan lämmöstä, kauneudesta ja tunnelmasta. Nyt nukkumaan - ja yön aikana toivottavasti selviää, kumman toive huomisesta käy toteen? Elämä on valintoja - ainakin parisuheessa.

Toscanan auringon alla

Viime yön painajaisten jälkeen (mafioosot tulivat uniin) heräsimme aurinkoiseen aamuun. Toscana näytti kauniin puolensa ja me leikimme turisteja. Ajoimme vaijerijunalla ylös Alto Montecatiniin, vanhaan kaupunkiin, joka sijaitsee ylhäällä vuorella. Kimmo sai kuvata maisemia, rakennuksia - ja minä nautin "vain olemassaolosta".

Palattuamme maan pinnalle, teimme citykierroksen paikallisella tuctuc-junalla. Aamupäivä meni siis täysin turistina. Muutama myytävä kiinteistö sattui silmiimme ja palautti mieleemme elokuvan "Toscanan auringon alla". Miten elämämme muuttuisi, jos ostaisimme talon täältä ja rupeaisimme elämään italialaisittain.
Ehkäpä onneksemme tiellemme osuneet kiinteistöt olivat niiiiin huonokuntoisia (ja kuitenkin arvokkaita), että hetken haaveiltuamme, tulimme järkiimme ja totesimme, että
koti on koti Suomessa - ja lomailu sitten toinen juttu. Ihailemme siis jatkossakin maisemia reissuillamme ja syömme Italian tarjoamia herkkuja "vähän varastoonkin". Näillä eväillä taas jaksaa arkea.

Hiukan haikein mielin käännämme auton nokan huomenna kotia kohti. Onneksi se tarkoittaa siirtymistä Garda-järvelle seuraaviksi päiviksi eli vielä on lomaa jäljellä.

Ukkonen Toscanassa

Saavuimme tänään helteeseen tänne Toscanaan. Lämpömittari näytti +33 - ja siltä se myös tuntui. Olemme Montecatini Termessä, Firenzestä länteen. Terveyskylpylöistä kuuluisa kaupunki Toscanassa.

Majottauduimme hotelliimme, tutustuimme patikoiden lähiympäristöön auringon paahtaessa niskaamme. Pakolliset päikkärit (lomamme vakio), jonka jälkeen virkistäydyimme altaassa pulikoiden. Illan tummetessa nälkä kurni vatsassamme samaan aikaan sateen alkaessa ropista ikkunaruutuihin.

Mietimme ruokapaikkoja, joita olimme respan neidiltä tiedustelleet saapuessamme. Salamoiden leimutessä päädyimme lähitavernaan. Saimme pöydän ulkoa katoksesta. Ilta oli lämmin vaikka salamoi, jyrisi ja satoi välillä rajustikin.

Ruoka oli hyvää, kuten Italiassa on totuttukin, mutta parasta oli tänään tunnelma. Pimeää. Taivas valkeni hetkittäin salamoista. Jyrinä pysäytti jokaisen syöjän, sillä tunnelma oli jotain sanoin kuvaamatonta. Välillä valot sammuivat koko ravintolasta ja vain salamat ja kyntteliköt valaisivat pöytiä, kasvoja.

Niin ne kasvot. Paikka oli kuin suoraan italialaisesta leffasta. Mafiamiehiä, paksuja sikareita suupielissä, naisia jotka "kuuluivat filmiin": uskomattomia korkoja, sääriä....sitä tunnelmaa on vaikea kuvailla. Ruoka meinasi jäähtyä, kun mielikuvitus pääsi laukkaamaan ja rakentamaan juonta tuolle kaikelle kulissille...ja aina kun meinasi saada kiinni juonesta, salamat ja ukkosen jyrinä katkaisi ajatuksen. Upea tunnelma. Millään ei olisi malttanut katkaista hienoa iltaa ja lähteä pois, antaa tilaa seuraaville ruokailijoille. Tuskin he osasivat nauttia tunnelmasta kuten me, joiden mielikuvitus tekee välillä huimiakin retkiä...nämä hetket kuitenkin tänään olivat aivan totta.

Kuvat. Kamera pysyi tänään repussa. Ei sitä olisi voinut kaivaa esiin kesken mafiafilmin - tuskin nuo sikaarimiehet, joiden kaljut kiilsivät kilpaa naisten säihkyvien silmien, olisivat tykänneet suomalaisesta kuvaajasta. Niinpä tätä tarinaa kevennetään viimeisen viikon aikana kuvatuilla otoksilla....nautitaan niistä.
Huomenna kaikki voi olla taas toisin: ehkäpä helle on palannut ja ukkonen siirtynyt muualle.

Italian Riviera

Eilen ajelimme Como-järveltä tänne Alassioon, Välimeren rannalle. Tie oli mutkikas ja aiheutti taas minulle vatsan väänteitä. Ylös vuoren rinnettä ja sitten taas toista alas. Koskaan ei tiennyt, millaista vauhtia mutkan takaa Italian poika tuli - ja miten paljon hän suorensi mutkaa. Tulimme kuitenkin turvallisesti perille suoraan paahtavaan auringon paisteeseen.

Majottauduimme hotelliimme ja saimme kartan, jonka avulla ajoimme parkkihalliin. Huoneen hintaan kuului "lähistöllä autopaikka", joka on näissä Italian vanhoissa kaupungeissa tärkeä, että saa auton johonkin, mistä sitä ei hinata pois yöaikaan. No - mielenkiintoinen oli parkkipaikkakin. Ensin ajoimme luolaan, jossa vieri vieressä metalliovisia koppeja ja yksi, numero 108, avautui sitten meidän avaimella. Karu, vankilamainen luola ja sinne sitten omaan koppiin auto. Ainakin sen on turvassa. Sinne jätimme sen odottamaan poislähtöä. Sitten meillä olikin ongelma, miten pääsisimme luolasta pois itse. Kolmannen oven Kimmo sai auki - minulla meinasi jo iskeä ahtaanpaikan kammo. Kaikki pahat uhkakuvat nousivat pintaan....

Pitkä hiekkaranta hallitsee Alassiota. Selkeästi italialaisten perheiden suosima lomakohde.  Aurinko on hellinyt meitä niin eilen kuin tänään. Rantaa kävelty päästä päähän, kunnes tänään leikki loppui lyhyeen, minun astuessani rantahiekassa ampiaisen päälle niin, että se jäi kiinni pikkuvarpaaseeni. Auts, että sattui. Italialiset riensivät rannalla apuun, kun tuskissani vääntelehdin. En ehtinyt oikein tajutakaan, kun olin jo rantakopissa: yksi pappa irrotti ampiaisen jättämän piikin varpaastani, putsasi jalan jollain myrkyllä, laittoi salvaa siihen - istutti minut, huuhtoi jalkani ja antoi ohjeet: kengät jalkaan, antihistamiiinia, särkylääkettä ja hotelliin lepäämään. Loistava hoito!

Rantakävely vaihtui lenkkarikävelyksi. Kipu on hävinnyt ja jalka ei edes turvonnut. Minähän olen allerginen ampiaisen pistoille, joten pelästyin kyllä ensin, mitä tuleman pitää, mutta vähällä pääsin. Siinä kävellessä ihailimme italialaisten pyykin kuivatusta, poliisien antamaa lastenhoitoapua keskellä tietä ja montaa muuta asiaa.

Vielä lauantai-illan vietto edessä, huomenna sitten toivomme saavamme auton ulos kammiosta - ja matkamme jatkuu kohti Toscanaa!