Viimeistä viedään Italiassa...

Viimeinen kokonainen päivä Italiassa alkaa olla illassa. Mitä mielessä? No - hiljaiseksihan se vetää mielen. On tämä ollut taas niin huikeaa: maisemat, ihmiset, rentous, ystävällisyys, ruoka, viini...kaikki. Mutta loma ei ole kuitenkaan vielä ohi  vaan huomenna suuntaamme Saksaan Sveitsin ja vähän Itävallankin kautta, joten EI HUONO kuten Jorma sanoisi. Sitä paitsi viikko on lomaa jäljellä joten otetaan siitä kaikki irti.

Eilen saavuimme tänne Lago Maggioreen ja täällä Streesaan. Viime vuodelta tuttu paikka, joten nyt osasimme valita hotellimme ihan parhaalta paikalta. Kaikki lähellä ja tuo kaikista tärkein varmaan "Mamma Mia" ravintola, johon eilen suuntamisemme ensimmäisenä - ja josta juuri tulimme. Huikea paikka: täynnä viimeistä paikkaa myöten ja kuitenkin jollain kumman tavalla sinne aina mahtuu, ruoka erinomaista, palvelu vielä vähän parempaa, tunnelma rento....tuota kaikkea tulee vielä monta kertaa ikävä.

Tänään ostimme heti aamusta päiväliput risteilylle. Vietimme koko päivän järvellä, Lago Maggiorella. Noilla päivälipuilla sai ajella mielin määrin järven eteläpäässä. Sai nousta pois yhdessä satamassa, jatkaa seuraavalla tai mieleisellä laivalla eteen- tai taaksepäin. Kätevää. Otimme siten kaiken irti eli koko rahalla risteilyä.



Näimme taas paljon, saimme happimyrkytyksen... lämpöä olisi voinut olla vähän enemmän, mutta parempi kahdenkymmenen asteen lämpö - kuin kolmenkymmenen asteen helle.

Voihan Italia - saimme taas monta ihanaa muistoa sieluumme - ja palavan palon palata tänne uudelleen. Aika näyttää.

Cinque Terre

Vietimme eilisen Cinque Terressa. Jo nimi on jotenkin niin kaunis - ja sitä kauneutta lähdimme sieltä hakemaan. CQ muodostuu viiden kylän ryppäästä Italiassa Liqurian rannikolla. Me majottauduimme Monterossoon, mikä on pohjoisin viidestä kylästä.

Matka sinne edellisestä kohteestamme (Imperia) kulki ensin moottoritietä pitkin seuraten Välimeren rannikkoa. Tie oli mutkainen, kaksikaistainen, 130km/h. Tunneliin ja tunnelista ulos. Matkan teko kävi raskaaksi, kun aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta eli oli tosi kirkasta mutta sitten tunneleissa taas pimeää. Parisataa kilometriä tuota tunneliin, tunnelista ulos menoa - ja sitten viimeiset kolmekymmentä kilometriä taas aivan kamalaa, kapeaa vuoristopolkua. Onneksi Kimmolla on rautaiset hermot - minä olin hermoraunio. Enkä voinut syyttää ketään, kun ihan itse olin tuonne halunnut.

Majatalomme - B&B Il Parco - oli rinteessä ylhäällä kylästä. Emäntä viehättävä, ystävällinen nuori madame. Mutta ne rappuset joita helteessä kapusimme alas rantaan ja taas ylös: jalkaparkamme olivat kovilla. Muutoin vartaloillemme liikunta toki tekee hyvää, varsinkin kun tuo ruokapuoli on tullut hoidettua hyvin.

Tänään nautimme aamupalaa Il Parcon terassilla mainioita näkymiä alas laaksoon ja merelle ihaillen. Yritin tallentaa näkymän ja tunnelman sieluuni&sydämeeni muistellakseni niitä sitten syksyn pimeinä aamuina kaurapuuroa syödessä kotona keittiön pöydän ääressä.

Monterosso ei ehkä ollut kaikkein idyllisin näistä viidestä kylästä, joten ehkäpä vielä jäi vähän hampaankoloon - jonain toisena vuotena voisi kokeilla jotain toista noista viidestä - tosin minun on ensin unohdettava tuo karmea ajomatka kylään. Tänä aamuna nimittäin taitoimme tuon saman vuoristopolun toiseen suuntaan - eikä se ollut yhtään helpompi kuin eilen.

Berlusconi ja San Remo

Siinä ne otsikossa ovat: päivän aiheet. Aamu alkoi heti aamiaisella päivän ykkösaiheella täällä Italiassa: Berlusconi & seitsemän vuoden tuomio - ja varmaan samat otsikot siellä Suomessakin! Oikeastaan siitä ei sen enempää.

Illalla sitten päätimme, että tänään hyppäämme junaan ja ajamme San Remoon; sopivan matkan päähän täältä katsomaan, miten jupit viettävät kesää.

Pienten epäselvyyksien jälkeen onnistuimme ostamaan liput junaan ja pääsimme matkaan. Lämmin päivä soi meille loistavat puitteet rentoon iltapäivään San Remossa.
Kovasti bongailimme alkureissun "tuttuja" eli julkimoita. Kaikki mahdollisuudet olisi olla törmätä kotimaisiin tai ulkomaisiin julkimoihin, mutta näimme vain toinen toistaan upeampia autoja - ja auton omistajia.

Nyt olemme taas valmiit yöunien jälkeen siirtymään seuraavaan etappiin, jolta odotamme paljon: Cinque Terre ja siellä Monterosso. Näkemisiin ja kuulumisiin.

Juhanin päivänä

Yleensä suunnittelemme iltaisin seuraavan päivän ohjelmaa ja sitten elämme sen mukaan, tai ainakin suurinpiirtein. Tänään tuli heti mutkia matkaan ja aloin huolestua. Matkakumppanini ojensi minua viisaasti toteamalla, että olemme lomalla ja voimme muuttaa suunnitelmiamme ja viettää päivämme juuri niinkuin parhaalta tuntuu. Hetken ajatusta makusteltuani, se tuntui äärimmäisen täydelliselle päiväsuunnitelmalle.

Niinpä vietimme Mondovista lähdettyämme pari tuntia italialaisessa suuressa outlet-shopping-centerissä. Ensi minuutit tällaisissa "centtereissä" saavat veren virtaamaan suonissa normaalia kiihkeämmin, pulssin nousemaan - mutta sitten iskee auttamatta lamaannus. Tajuat, että et ole kaunotar, jonka päälle sujahtavat toinen toistaan upeammat luomukset - ja pelkkä ajatus sovituskoppiin ahtautumisesta saa hien nousemaan pintaan. Kimmokin totesi sovituskopista palatessaan viehättävälle italialaiselle myyjättärelle jotain sen tapaista, että joko paidat olivat liian pieniä tai hän liian iso. Eurot eivät vaihtaneet omistajaa eikä meistä tullut astetta muodikkaampia. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, mietimme sitä kotona.

Toivuttuamme outletin ihmeellisestä maailmasta matkasimme kohti määränpäätämme Välimeren rantaa vuoriston halki solia, tunneleita, rotkoja halkoen - emme siis moottoritietä kuten olimme suunnitelleet. Tie oli kaunis ja kauhea. Kaunis upeine maisemineen ja kauhea kapeine mutkineen: vuoroin tunsin roikkuvani pelkääjän paikalla ilmassa jyrkänteellä, vuoroin olin varma, että hullut italialaiset kiilaavat meidät rotkoon. Hengissä selvittiin Imperiaan ja hotellimmekin löytyi, kun jätimme navigaattorin ohjeet omaan arvoonsa ja jalkauduimme kadulle kysymään neuvoa.

Olemme huomanneet, että italiaiset ovat ihania: yhteistä kieltä ei ole, mutta aina asiat selviävät. Paikalliset ovat auttavaisia eivätkä jätä turistia pulaan. Tavalla tai toisella asiat tulevat hoidetuksi.

Vietimme mukavan iltapäivän määränpäässämme Imperiassa. Meille täysin tuntematon paikka, joten vaelsimme kaupungin päästä päähän pitkin meren rantaa. Välillä loppui juomavesi, välillä virta - mutta eteenpäin mentiin sisulla. Hotellilla suihku ja lepohetki - ja syömään rantabulevardille. Syötyämme olimme lähdössä nukkumaan, kun alkoi pauke kuulua mereltä. Ensin luulimme, että joku sheikki al Hassan juhlistaa vaimonsa syntympäiviä, sitten keksin että kyllä tämän täytyy olla Kimmo Juhanin kunniaksi tilaamani nimipäivä-ilotulitus. En voi ymmärtää, mistä sitä rahaa riitti taivaalle ammuttavaksi: pauke ja tulitus kesti ja kesti - ja oli varmasti yksi mahtavimmista mitä koskaan olen nähnyt. Monta monituista kertaa luulimme, että nyt se oli tässä - ja taas taivas oli valomerenä: värit, kuviot aina vain ihmeellisempänä. Reseptionissa sitten kysyimme hotelliin palattuamme, että mistä oli kyse - ja juhannuksestapa hyvinkin eli tänäänhän meilläkin vanhan tavan mukaan olisi juhannuspäivä - eli satuimme tänne aivan oikeana päivänä.

Vielä olisi kerrottavaa muutamasta kulttuurierosta - siksihän esim. alkoholi-asiat voi laskea, mutta pitäisikö tämä jättää toiseen kertaan? Toisaalta meillä riitti aiheesta hauskaa keskenämme, joten voin jakaa tämän vielä teillekin. Kuten tässä kerroin joku postaus sitten, kuinka Ranskassa katsottiin nenän vartta pitkin pastis-tilaustani, niin Italiassa kaikki on toisin. Ensiksi selvennys, jos jollekin on epäselvää pastis/ouzo/pernod on anis-pohjainen kirkas viina, en kyllä ole oikein asiantuntija, mutta tekee vatsalle hyvää esim. ylensyönnin jälkeen eikä kyllä maistukaan hullummalle. Joten kun tuota jaloa juomaa näin lomalla sitten tulee joskus tilattua, niin tarjoilijoiden käytännöt vaihtelevat maittain. Esim. Ranskassa tuotiin tippa ko.olevaa juomaa lasin pohjalla - ja toki se asiansa ajoi. Kun sitten eilen saavuimme Italian puolelle ja pyysin tuota juomaa Mondovissa hotellimme tarjoilijalta, hän laittoi juomalasiin ensin muutaman jään ja kaatoi sitten bastista lasin täyteen: hei, siis MEIDÄN MAITOLASIN täyteen alkoholia (prosentteja about 42). Meinasimme tukehtua tuota katsellessa! Ei voi olla totta.

Tänään sitten tuolla rannassa syötyämme, Kimmo pyysi itselleen annoksen mahalääkettä: tarjoilija toi hänelle lasin ja sitten koko pullon grappaa (oikeesti!!!!) pöytään...siis ajatelkaa, Suomessa ei ikinä tapahtuisi tuollaista....ja kun lasku tuli, juomasta oli veloitettu 2€ - ja pullo jäi vielä pöytään, kun nousimme maksettuamme laskun. Apuva. Vähän on eroa näissä juomahommissa.

Vielä yksi juttu, vaikka nyt kaikki jo varmaan nukahtavat. Tänään nuo "paatit", laivat tuolla rannassa: olihan ne ihan sikamakeita. Ei sitä voi käsittää, kellä on rahaa sellaisiin jahteihin. Onkohan ne ihmiset onnellisia? No - meillä ei ole venettä, ei edes soutuvenettä, mutta taidan uskaltaa sanoa, että me olemme onnellisia.

Hyvää yötä Italian täysikuun alta.

Saavuimme Italiaan

Tänään jätimme Ranskan tältä kesältä. Seuraavan viikon vietämme Italiassa ja se tuntuu tällä hetkellä suurenmoiselle. Kyllä Italia on aina Italia. Maisemat, ihmisten yställisyys, rentous (nimenomaan rentous!!!), hyvä ruoka - siinä muutamia asioita, mitkä saavat meidät aina palaamaan tänne vuosi vuoden jälkeen.

Tulimme Ranskasta Frejusin tunnelia pitkin Alppien ali. Tuo kyseinen tunneli on 13km pitkä - ei siis sovi ahtaanpaikankammoisille. Ihan halpaa lystiä tuo tunnelissa ajo ei ole. Esim. tuo Frejusin tunnelimaksu on 40,90! Eikä Italian teilläkään ajo ole ihan halpaa (ovat selkeästi ottaneet oppia Ranskasta: tiemaksut ovat vuodessa kohonneet huomattavasti). Monta euroa pulitettiin tänään Italian "teille". Myös bensa näyttää olevan täällä kalliimpaa kuin esim. Ranskassa: 1,82/l. Mutta ei auta....

Olemme majottautuneet Mondoviin, Torinosta etelään. Pieni kaupunki, jossa taas historia havisee. Asukkaita reilut 20 000.

Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta iloksemme koko päivän ja lämpömittarit keskustassa näyttivät 27-30 astetta. Kuumalta kivimuurien reunustamat kujat tuntuivatkin. Italian kieli kuulosti ranskan jälkeen ihanalta. Polkupyörät jäivät Ranskan puolelle, mutta ihania vespoja, upeita moottoripyöriä, autot loisteliaita - niitä sitten väisteltiin kapeilla kujilla ja ehkä vähän kuolattiin niiden perään.

Täällä on hyvä olla. Lepo ja relax.

Crème brulée ja pastis

Nautimme juuri illallisen jälkiruokineen Annecyssa. Tilasimme jälkiruoaksi minulle otsikon mukaisen "herkun" - ja aiheutimme tarjoilijalle sydämen tykytyksiä. Nainen - ja jälkiruoaksi makea herkku kera alkoholin, "mahalääkkeen" kuten meillä sanottaisiin. Kysyi kolme kertaa ennenkuin uskoi tilauksen. No sain mitä halusin, mutta jäipä vähän hämmentynyt olo.

Viereisessä pöydässä aterioi kaksi pariskuntaa, joiden vaimot olivat verhoutuneet liinoihin. Eli kaksi tummaa miestä kera vaimoineen. Toisella vaimoja oli kaksi, toisella kaikesta päätellen neljä. Siellä tilaukset olivat vallan toisenlaiset. Onneksi sitten taas toisella puolella pöytäämme oli nuori ranskalainen seurue, joka toi mieleemme kahdeksankymmenluvun alun ja Heidelbergin...mutta silti konservatiiivinen ranskalainen tarjoilija koki tilaukseni vallan poikkeukselliseksi - ja Kimmon (miehen) sen vahvistettua, sain kuitenkin ko. herkkuhetken nautittavakseni - tosin tunsin suurta syyllisyyttä sitä nauttiessani Kimmon vakuuttelusta huolimatta.

Kerjäläiset. Olen tottunut Kouvolassa Hansan kulmilla romanialaisiin kerjäläisiin. Eilen Annecyyn saavuttuamme ja ensimmäiseen kerjäläiseen törmätessämme - olimme kyllä molemmat "hyvin hämmentyneitä". Vanhemman puoleinen mies istui kadulla läppäri (Acer) sylissään ja kerjäsi. Siis todella modernia...mutta eipä hänen kippoon euroja ropissut - emme olleet ainoita, jotka kulmiaan kohauttivat.

Annecy. Järven yllä kohoavat Alpit, tunnelmalliset kujat muurien "sisällä", pienet puodit, soittajat, tavernat - siitä on Annecy tehty. Tunnelmista, tuoksuista, hetkistä. Niitä tulimme hakemaan ja saimmekin, mutta saimme myös jotain aivan muuta.
Eilen juhannusaattoiltana alkoi tapahtua. Musikantit virittivät bassonsa ym. härvelinsä/voluuminsa "kaakkoon" ja illan tullen nuo kaikki muurien sisällä olevat kujat täyttyivät musiikista & ihmisistä. Melu oli sanoin kuvaamaton.

Löysimme lukuisten musikanttien joukosta yhden ainoan, jota saatoimme kuunnella: siitä riitti kyllä iloa senkin edestä. Taidamme olla vanhoja, myönnetään. Puolen yön jälkeen kaikki hiljeni ja totesinkin Kimmolle, että ranskalaiset osaavat juhlia maltillisesti: ei humalaisia, ei räyhääjiä - ja sitten tilanne karkasi käsistä juuri meidän hotellimme edustalla. Jengitappelu - tai mitä oikeastaan tapahtui, emme tiedä. Pääsimme pois alta hotelliimme, ennen kuin poliisit sulkivat kadut. Katselimme tilanteen kehitystä ikkunastamme: useita poliisiautoja, ambulanssi, mellakkapoliiseja useita kymmeniä. Poliiseilla kilvet, aseet: sulkivat katuja, porukkaa vietiin käsiraudoissa poliisiautoihin, joku pääsi ambulanssiin. Vähän toisenlaista Jussin viettoa kuin Suomessa. Kahdelta tilanne rauhoittui ja pääsimme nukkumaan.

Tänään heräsimme sitten aurinkoiseen juhannuspäivään. Rauha Ranskassa, Annecyssa, + 25. Käveltiin kilometri-kaupalla Annecyyn kujia, nautimme auringosta, tunnelmasta, toisistamme, lomasta. Tätä tulimme täältä hakemaan - ja sitä saimme. Ranska näytti parhaat puolensa.

Juhannusaaton ajatuksia

Fécamp ja meistä tylsä pohjoinen Ranska unohdettu. Eilen vietimme päivän Auxerressa Pariisin eteläpuolella. Pariisin kiertäminen oli aika tuskaisaa ruuhkien ja tietöiden takia. Ihmettelin, mistä täällä riittää rahaa teiden kunnossapitoon ja vastaus tuli kuskin paikalta hyvin napakasti. Mehän maksamme tietulleja vähän väliä eli moottoriet ovat suurelta osin yksityisten omistuksessa.

Ajosta veloitetaan ja ainakin osa rahoista sitten käytetään teiden kunnossapitoon. Kyllä tämä ajaminen täällä sitten maksaakin. Eilen maksoimme reilut 20€ ajamisen riemusta - ja tänään tuo summa meni tuplaten. Ärsyttävää on myös jatkuva matkan teon katkeaminen, kun vuoroin liikenne pysäytetään, kun otetaan tiketti saavuttaessa uudelle tienpitäjän osuudelle ja sitten taas seuraava pysäytys, kun maksamme kuljetun matkan. Eikä varmasti ole ihan ilmainen tuo systeemikään. Kaikki edellämainittu tapahtuu koneiden kanssa, ihmisiä ei näillä pysäytysasemilla ole. Tiketti otetaan - ja seuraavalla asemalla laitetaan koneeseen, joka ilmoittaa veloitettavan summan - sitten luottokortti koneeseen ja veloitus tapahtuu automaattisesti, mitään pin-koodeja ei naputella.

Auxerre. Asukkaita 40 000. Elämä keskittyy vanhan kaupungin ympärille. Upeita vanhoja kirkkoja - ja oikeastaan pitäydynkin nyt tähän kirkkopuoleen.

Me nimittäin vietimme eilen illalla reilun tunnin vanhassa katedraalissa, ääni- ja valoesityksessä. Eksyimme paikalle ihan vahingossa, mutta tulipa koettua jotain meille erilaista. Ensin koko kirkko pimennettiin - eikä tämä ollut mikään pieni kirkko vaan mahtipontinen, upea rakennus. Esitys kertoi kyseisen katedraalin syntyhistorian vuodesta 320 nykyaikaan.

Kun tarina oli ranskankielellä (minä en siis ymmärtänyt sanaakaan)  ja melkoisen pitkä, taisin torkahtaa parikin kertaa. Olen silti ylpeä, että jaksettiin seurata esitys: musiikki, kertojan ääni ja valot tekivät kyllä vaikutuksen. Että nyt on sitten tämä henkinen puoli hoidettu tällä matkalla.

Auxerressa vuoroin paistoi, vuoroin satoi. Tänä aamuna olimme jo ajoissa liikkeellä (kirkkoillan jälkeen) ja taisi molempien mielessä siintää Alppien ylitys. Kannattihan se: maisemat olivat matkalla mitä kauneimmat. Sateinen ja kolea aamupäivä vaihtui auringon paisteeseen Annecyyn saapuessamme - ja täällä on lämpötila ollut tänään samoissa lukemissa kuin Kouvolassakin eli siinä 24.

Tämä on meille tuttu kaupunki. Alunperinhän meidän ei pitänyt tänne tällä reissulla tulla, mutta kun sääennustuksia tutkimme, huomasimme, että täällä paistaa juhannuksena - ja tiesimme, että tänne saapuminen kannattaa aina. Joku ehkä muistaa joulukorttikuvamme parin vuoden takaa, missä moottoripyöräilemme Annecyyn kuvauksellisissa maisemissa. (Pitänee muuten kaivaa tonttulakit taas esille jossain vaiheessa matkaa...).

Nyt paneudumme Annecyyn sydämeen: ruokaan (ei sammakoita tänä vuonna), viiniin, aurinkoon, pieniin kujiin kojuineen, trubaduureineen - ja niistä sitten lisää. Lämmin juhannushali itsekullekin täältä Ranskan auringon alta.

Fécamp

Belgia ei ollut ihan meidän juttu. Ei se Brügge huono ollut, mutta jotenkin. Kun jätimme aurinkoisen aamun taakse Brüggessä ja  toiveikkaina lähdimme ajelemaan kohti Ranskan rajaa, niin kuinkas kävikään. Lämpötila laski monta astetta, pilvet kerääntyivät taivaalle - ja Ranska levittäytyi meille synkkänä. Tiemaksujen muodossa maa muistutti myös negatiivisen puolensa.

Jo kotona Kimmon kanssa oli tässä kohtaa "väännetty reittisuunnitelmaa" - ja mies oli vienyt voiton pohjoisen Ranskan kierroksessa. Minä en niin välitä Atlantin aalloista, mutta "aina ei voi voittaa". No - mitä pidemmälle etenimme ja Atlanti lähestyi, pilvet lisääntyivät, salamat iskivät, ukkonen jyrisi - Kimmokaan ei ollut ihan varma kohteen mielekkyydestä.


Fécamp ei sitten ollut oikeastaan lainkaan sitä mitä odotimme. Netti ei aina kerro koko totuutta. Vaikka Luoja armahti ja sade loppui kuin leikaten tänne saapuessamme - niin näkymät masensivat meidät.

Mitä me täältä tulimme etsimään? Majapaikkamme muistutti enemmän amerikkalaista motellia, kuin ranskalaista hotellia. Mutta mitenkäs se menee:  kun kaikki näyttää tosi surkealle, niin suunta on vain ylöspåin...ja Kimmon kamera löysi mielestäni oivia kohteita - ja eihän tämä nyt niin surkealta näytä, vaikka luulen ettemme enää palaakaan näihin maisemiin.

Kuvat puhukoon puolestaan. Minä vaikenen ja lähden keräämään voimia huomiseen. Suuntaamme "uusille urille" kohti Pariisia ja siitä etelään: Auxerreen. Valinta taitaa olla minun, joten sitten en voi syyttää kuin itseäni, jos kohde ei miellytä. Juhannus lähestyy - ja siellä Suomessa helle - saa nähdä millaisessa säässä ja ympäristössä me jussia vietämme. Ajatukset ovat kuitenkin osittain siellä Suomessa.

Kanavien Brügge

Selvisimme selli-yöstä suurimmitta traumoitta ja elämä jatkuu taas entisillä raiteilla, vapaudessa. Ajomatka Hollannin halki Belgiaan valaisi meitä muutamalla asialla. Bensa Hollannissa on hävyttömän kallista: 1,80/litra! Päätimme jättää tankkaamatta Hollannin puolella. Onneksi maa on sen verran pieni, ettei siitä tullut ongelmaa.

Sen sijaan ongelma meinasi tulla toisesta asiasta. Hollannista puuttuvat "ABC:t" eli siellä huoltamoilla huolletaan vain autoja. Ihmisillä on omat eväät mukana ja huoltamoiden takapihalla on pöytärykelmiä, jossa voi sitten voi nauttia eväät. Niin ja sitten se vessapuoli on hoidettu pienillä kopeilla, joissa voi sitten käydä "asioilla", jos rohkeus riittää. Minulla ei riittänyt (tunnetusti olen niin hygieninen - ja hajuherkkä), vaan tuskallisia kilometrejä ajettiin, kunnes Brüggen esikaupungissa loisti "Macin" kyltti - ja mikä ihanuus oli käväistä vessassa.

Nyt olemme viettäneet kaksi aurinkoista päivää täällä Brüggessä. Tämä Brügge on Belgian merkittävimpiä matkailunähtävyyksiä, sillä sen keskusta on lähes kokonaisuudessaan säilytetty keskiaikaisessa asussaan. Kaupungissa on useita kanavia, ja sitä kutsutaankin Pohjoisen Venetsiaksi. Keskusta-alue kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Joten täältä löytyy Kimmolle historiaa ja valokuvattavaa. Onneksi olemme vasta alkumatkassa, joten en ole vielä kyllästynyt seisoskeluun ja odotteluun.

Muutaman ajatuksen paikallisista haluamme ottaa erityisesti esiin. Pyöräilijöitä vilisee täällä pilvin pimein, vauhti on hurja ja yhtä ainoaa pyöräilykypärää emme ole nähneet. Kun muistutan vielä, että ajajat huristavat mukulakivikaduilla vuoroin autoilijoiden, vuoroin jalankulkijoiden seassa - näyttää touhu hengenvaaralliselle.

Suklaa. Suklaapuoteja on vierivieressä. Huumaava tuoksu täyttää ilman ja suklaasta on tehty kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä (autoja, kissoja, lentokoneita, astiastoja, eroottisia leluja...jotain mainitakseni). Harmittaa, kun ei voi ostaa tuliaisia kotiin viemisiksi, kun lämpömittari on tänäänkin hiponut kolmeakymmentä.

Olut. En tiennyt (kun en ymmärrä oluiden päälle mitään), että Belgia on olutmaa eli täällä on satoja erilaisia olutmerkkejä. Kaikki tuntuvan juovan olutta ja tunnen itseni poikkeavaksi, kun en halua edes haistaa ainuttakaan. Onneksi Kimmo on yrittänyt paikata tätä puolta.

Tänään käytimme aikaa loppuviikon sääennusteita katsellen - ja juhannus kylmässä ja sateisessa Espanjassa ei innostanut meitä kumpaakaan, joten laitoimme matkasuunnitelmat uusiksi. Huomenna menemme vielä ennakkoreitin mukaan Ranskan pohjoisrannikolle, Fécampiin- ja sieltä..tai siihen kaikkeen palataan sitten tuonnenpana.

Selli numero 204

Apua, tämä on eristysselli kellarikerroksessa. Rautaovi, ikkuna, jossa kalterit sellin yläreunassa, vessassa ei ovea, suihku sentään löytyy. Ahdas, pieni koppi. En ole koskaan suunnitellut joutuvani vankilaan, mutta kyllä tämä karistaa kaikki rikolliset ajatuksetkin päästä - ei tällaisessa paikassa haluaisi aikaansa viettää.

Olemme siis edenneet matkallamme kolmanteen iltaan - ja tänään kallistamme päämme Hoornissa, Hollannissa -  ja siis sellissä. Emme ajaneet ylinopeutta, emmekä joutuneet muutenkaan rikollisille teille vaan maksamme tästä lystistä hotellimajoituksen verran - eli yövymme Hotelli Oostereilandissa, joka on ollut ennen vankila ja nyt tämä  hoitaa hotellin virkaa museokorttelissa. Ympäristö on mitä kaunein ja viihtyisin: jostain syystä vankilat usein sijoitetaan parhaille paikoille (vrt. Kakola Turussa).

Hoorn sijaitsee 35km Amsterdamista pohjoiseen ja tämä on 70 000asukkaan kaupunki. Saavuimme tänään tänne Saksasta E22:ta pitkin. Maasta toiseen siirtymistä ei huomaa, jos ei ole tarkkana. Auf wiedersehen Deutschland.

 Hollanti: hyvässä kunnossa olevat tiet, siistit pientareet, ystävälliset&rennot paikalliset, pyöräilijät! Niin: toinen toistaan ihanampia polkupyöriä - ja jokapuolella pyöräparkkeja. Jos otamme vähän takapakkia tämän vuoden reissustamme, niin lähdimme perjantai-iltana Turusta kohti Tukholmaa uudella Grace-laivalla. Uusi on aina uusi, mutta hämmästyttä herätti, että hyteissä on kokolattiamatot - näin allerginen matkaaja miettii, miltä ko. tilat näyttävät muutaman vuoden kuluttua. Henkilökunnalle kyllä pisteitä ystävällisestä palvelusta - sen mitä niitä palveluja käytimme. Panostimme nimittäin nukkumiseen ja voimien keräämiseen seuraavaan päivään.

Lauantai oli sitten ajopäivä: Ruotsi ja Tanska meni vanhalla rutiinilla. Saksaan saavuimme 16.30 ja kun siitä vielä jatkoimme Hampurin eteläpuolelle Rotenburg an Wümmeen - niin ajoaikaa kertyi vajaa 14tuntia. Väsyneinä, mutta onnellisina. Yövyimme siistissä perhehotellissa ja heräsimme virkeinä aamupalalle, jossa joku mummo pysäytti meidät tuohtuneena ja kyseli "nukuitteko yöllä"?? No mummo ei ollut nukkunut, kun musiikki oli häirinnyt ja mummeli oli soittanut poliisit paikalle. Me emme tienneet episodista mitään vaan nukuimme tiedottomina ja onnellisina.

Matkamme on siis alkanut hyvin. Ensi yön vietämme ainakin turvassa sellissämme - ja huomenna aamupalan (vettä ja leipää???) jälkeen reissumme jatkuu kohti Belgiaa...