Juhanin päivänä

Yleensä suunnittelemme iltaisin seuraavan päivän ohjelmaa ja sitten elämme sen mukaan, tai ainakin suurinpiirtein. Tänään tuli heti mutkia matkaan ja aloin huolestua. Matkakumppanini ojensi minua viisaasti toteamalla, että olemme lomalla ja voimme muuttaa suunnitelmiamme ja viettää päivämme juuri niinkuin parhaalta tuntuu. Hetken ajatusta makusteltuani, se tuntui äärimmäisen täydelliselle päiväsuunnitelmalle.

Niinpä vietimme Mondovista lähdettyämme pari tuntia italialaisessa suuressa outlet-shopping-centerissä. Ensi minuutit tällaisissa "centtereissä" saavat veren virtaamaan suonissa normaalia kiihkeämmin, pulssin nousemaan - mutta sitten iskee auttamatta lamaannus. Tajuat, että et ole kaunotar, jonka päälle sujahtavat toinen toistaan upeammat luomukset - ja pelkkä ajatus sovituskoppiin ahtautumisesta saa hien nousemaan pintaan. Kimmokin totesi sovituskopista palatessaan viehättävälle italialaiselle myyjättärelle jotain sen tapaista, että joko paidat olivat liian pieniä tai hän liian iso. Eurot eivät vaihtaneet omistajaa eikä meistä tullut astetta muodikkaampia. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, mietimme sitä kotona.

Toivuttuamme outletin ihmeellisestä maailmasta matkasimme kohti määränpäätämme Välimeren rantaa vuoriston halki solia, tunneleita, rotkoja halkoen - emme siis moottoritietä kuten olimme suunnitelleet. Tie oli kaunis ja kauhea. Kaunis upeine maisemineen ja kauhea kapeine mutkineen: vuoroin tunsin roikkuvani pelkääjän paikalla ilmassa jyrkänteellä, vuoroin olin varma, että hullut italialaiset kiilaavat meidät rotkoon. Hengissä selvittiin Imperiaan ja hotellimmekin löytyi, kun jätimme navigaattorin ohjeet omaan arvoonsa ja jalkauduimme kadulle kysymään neuvoa.

Olemme huomanneet, että italiaiset ovat ihania: yhteistä kieltä ei ole, mutta aina asiat selviävät. Paikalliset ovat auttavaisia eivätkä jätä turistia pulaan. Tavalla tai toisella asiat tulevat hoidetuksi.

Vietimme mukavan iltapäivän määränpäässämme Imperiassa. Meille täysin tuntematon paikka, joten vaelsimme kaupungin päästä päähän pitkin meren rantaa. Välillä loppui juomavesi, välillä virta - mutta eteenpäin mentiin sisulla. Hotellilla suihku ja lepohetki - ja syömään rantabulevardille. Syötyämme olimme lähdössä nukkumaan, kun alkoi pauke kuulua mereltä. Ensin luulimme, että joku sheikki al Hassan juhlistaa vaimonsa syntympäiviä, sitten keksin että kyllä tämän täytyy olla Kimmo Juhanin kunniaksi tilaamani nimipäivä-ilotulitus. En voi ymmärtää, mistä sitä rahaa riitti taivaalle ammuttavaksi: pauke ja tulitus kesti ja kesti - ja oli varmasti yksi mahtavimmista mitä koskaan olen nähnyt. Monta monituista kertaa luulimme, että nyt se oli tässä - ja taas taivas oli valomerenä: värit, kuviot aina vain ihmeellisempänä. Reseptionissa sitten kysyimme hotelliin palattuamme, että mistä oli kyse - ja juhannuksestapa hyvinkin eli tänäänhän meilläkin vanhan tavan mukaan olisi juhannuspäivä - eli satuimme tänne aivan oikeana päivänä.

Vielä olisi kerrottavaa muutamasta kulttuurierosta - siksihän esim. alkoholi-asiat voi laskea, mutta pitäisikö tämä jättää toiseen kertaan? Toisaalta meillä riitti aiheesta hauskaa keskenämme, joten voin jakaa tämän vielä teillekin. Kuten tässä kerroin joku postaus sitten, kuinka Ranskassa katsottiin nenän vartta pitkin pastis-tilaustani, niin Italiassa kaikki on toisin. Ensiksi selvennys, jos jollekin on epäselvää pastis/ouzo/pernod on anis-pohjainen kirkas viina, en kyllä ole oikein asiantuntija, mutta tekee vatsalle hyvää esim. ylensyönnin jälkeen eikä kyllä maistukaan hullummalle. Joten kun tuota jaloa juomaa näin lomalla sitten tulee joskus tilattua, niin tarjoilijoiden käytännöt vaihtelevat maittain. Esim. Ranskassa tuotiin tippa ko.olevaa juomaa lasin pohjalla - ja toki se asiansa ajoi. Kun sitten eilen saavuimme Italian puolelle ja pyysin tuota juomaa Mondovissa hotellimme tarjoilijalta, hän laittoi juomalasiin ensin muutaman jään ja kaatoi sitten bastista lasin täyteen: hei, siis MEIDÄN MAITOLASIN täyteen alkoholia (prosentteja about 42). Meinasimme tukehtua tuota katsellessa! Ei voi olla totta.

Tänään sitten tuolla rannassa syötyämme, Kimmo pyysi itselleen annoksen mahalääkettä: tarjoilija toi hänelle lasin ja sitten koko pullon grappaa (oikeesti!!!!) pöytään...siis ajatelkaa, Suomessa ei ikinä tapahtuisi tuollaista....ja kun lasku tuli, juomasta oli veloitettu 2€ - ja pullo jäi vielä pöytään, kun nousimme maksettuamme laskun. Apuva. Vähän on eroa näissä juomahommissa.

Vielä yksi juttu, vaikka nyt kaikki jo varmaan nukahtavat. Tänään nuo "paatit", laivat tuolla rannassa: olihan ne ihan sikamakeita. Ei sitä voi käsittää, kellä on rahaa sellaisiin jahteihin. Onkohan ne ihmiset onnellisia? No - meillä ei ole venettä, ei edes soutuvenettä, mutta taidan uskaltaa sanoa, että me olemme onnellisia.

Hyvää yötä Italian täysikuun alta.