Ranska - gastronomian maa

Ennen nukkumaanmenoa muutama ajatus linnan muurien uumenista. Olemme siis rantautuneet Pérougesiin Ranskaan. Ihan tämä ei taas vastannut meidän ennakko-odotuksia, mutta seikkailumielellähän sitä ollaan liikkeellä eli...ihan aluksi palataan muutama askel taaksepäin...

Edellinen majapaikkamme Turckheimissa oli 3800asukkaan kylänen. Turisteja enää vähän liikkeellä, joten palvelu ihan hyvää. Kaunistuin iltaa varten hiusten pesulla - eihän sitä likaisin hiuksin ranskalaiselle illalliselle. Nooo - kyläpahasessa oli kahdeksan ravintelia. Olimme päiväsaikaan jo tutkailleet ruokalistoja....kaikki menuuthan ovat ranskaksi. Olisi pyhäinhäväistystä, jos maassa ei osata maan kieltä. Kimmo siis lujilla, kun vaimo aika tarkka ruokavaliosta (aiemmin mukana olleet tietävät, että sammakot eivät kelpaa minulle....). Niinpä sitten kauniina ja raikkaina syömään - niistä kahdeksasta oli auki tiistaisin vain kolme - ja kun olimme valinneet itsellemme sopivan, saimme vastaukseksi: meillä on täyttä tänä iltana. Vaihtoehto kaksi: sama juttu. Niin myös kolmannessa: ei ruokaa tänä iltana.

Apuva. Nälkä kurni - ja ajatus tyhjin vatsoin Ranskan maalla vuoteeseen menosta, oli aika karmiva. Onneksi on kotoinen Prisma - ja Ranskassa viini. Autosta paketti voileipäkeksejä (suoraan koti-Prismasta ajomatkoja varten ostettu). Respasta karahvi viiniä - ja hotellin oleskelutilaan nauttimaan gourmee-illallista. Siinä sitten nautimme sen mitä nautittavissa oli - ja ranskalaisesta ilmapiiristä...ja haaveilimme tulevasta aamupalasta.

Tänään sitten tukevan (söimme kuin pahemminkin nälkää nähneet) aamiaisen jälkeen matkamme jatkui Ranskan moottoriteillä. Miten ne vuodessa unohtuu: tietullit, huoltamoiden vessat!!!! Pitää taas kotimaassa nauttia ABC:eiden vessoista (ne "istuinrenkaat" ovat kympin juttu naisille).  Bensakin on kalliimpaa kuin kotimaassa...mutta teiden kunto onkin sitten ihan toista luokkaa kuin Suomessa.

Taisin unohtaa mainita viime postauksessa, että Saksasta Ranskaan siirtyminen oli täysin erilaista kuin viime vuosina. Rajalla poliiseja, rajavartijamiehiä rynnäkkökivääreineen. Tuntui pelottavalle, vaikka meidät suomalaiset viittoiltiinkin sitten jatkamaan matkaa ilman rajamuodollisuuksia.

Jos oli pieni Turckheim - niin tämä Perouges vasta pieni onkin 1200 asukkaineen - ja heistäkin 90% asuu muurin takan uudella puolella. Me tietty turisteina varasimme etukäteen majoituksen vanhasta linnoitusosasta ja nyt sitten tätä kirjoittelen linnan kellarista. Aikamainoinen shokki meidät valtasi, kun navigaattorimme ei löytänyt moista osoitetta. Soitto majatalon emännelle ja ohjeiden saattelemina osasimme mukulakivikatuja holvikaarien alta perille. Melkoinen suoristus.

Entäs sitten tämä yösijamme. Juuu - on uima-allas, on terassia...mutta mutta pienen pieni tiiliseinäinen huoneentapainen...sänky mahtuu juuri ja juuri...kivilattiat, kylpyhuone...no hei - kaikki on oikeastaan tooosi eksoottista - tästä saisi varmaan sisustuslehteen hyvän jutun...me olemme vain niin ymmärtämättömiä....

Parasta tässä päivässä on, että olemme saaneet tänään syödäksemme. Alun järkytyksen (emäntä shokeerasi meitä, että turistiaika lopuillaan, ravintolat kiinni...) jälkeen nautimme ihanan illallisen viineineen ja jälkiruokineen pienessä tavernassa leppoisassa tunnelmassa ranskan kielen sointuessa taustalla.

Täällä paksujen tiiliseinien sisällä, katon ollessa niin lähellä nenää, että pitää muistaa ylösnoustessa muistaa kumartaa - jopa minun - haaveilemme tulevista kilometreistä kohti Välimerta....