Happimyrkytys

Viikko reissua takana. Olisiko välitilipäätöksen aika?

Eilen saavuimme Cassikseen, auringon porottaessa ja lämpömittarin kohotessa +26 asteeseen. Mieliala koheni asteiden myötä. Vaikka jos rehellisiä ollaan, ei tässä matkavire ole laskenut viikon aikana lainkaan huonoihin lukemiin. Pitääkö tämä tarkistaa kuskilta???

Cassis - ihan huippupaikka Välimeren rannalla. Tuttu paikka meille entuudestaan kahdeltakin reissulta. Ensimmäinen, vuodelta 2008, tuo mieleen "viime matkallamme Rivieralla....", jolloin yövyimme loistavalla paikalla olevassa majatalossa, mutta emme ikinä voi unohtaa jokaikistä vessassa käyntiä: ei voinut edes laittaa kenkiä jalkaan, vaan oli mentävä paljain jaloin ja käärittävä farkun lahkeet polviin: vessan lattia tulvi niin, että vettä (onneksi suht puhdasta) oli nilkkoihin asti. Silti tuo kokemus ei saanut meitä hylkäämään Cassista. Toisella kerralla WC oli jo parempi, mutta sänky ja sen epämukavuus....puolentoista kilometrin ylämäki joka kerta keskustasta palatessa yöpaikkaamme sai henkemme salpautumaan....Silti olemme täällä taas kerran - monta kokemusta rikkaampina.

Aurinko ja lämpö siis toivottivat meidät tervetulleiksi. Majapaikkamme ei vieläkään ollut ihan sitä, mitä olimme tilanneet/toivoneet, mutta parempi kuin edellisinä vuosina (ehkä pitäisi pulittaa euroja enemmän...) - mutta ylösnousu iltaisin on hiukka helpompi kuin viime vuonna....kaloreita kuluu siitä silti - ja sehän ei ole paha asia.

Plussaa siitä, että on saatu onnistuneita ruokakokemuksia. Kielitaiturini on onnistunut tilaamaan minulle ihania rapuannoksia - ja myös itselleen syötävää. Maku on ollut kohdallaan - ja kun ruokapaikka on ollut sivukujalla - hinta puolittuu verrattuna Cassiksen satama-alueeseen.

Satama, veneet, ihmiset - siinä tunnelma. Kauniit ladyt, ikäänkatsomatta, kynähameissaan, kapeampaakin kapeimmissa ja rikkinäisimmissä farkuissaan, korkeissa koroissaan - tai sitten paksut nilkat, lakerikengät, röyhelömekko päällä - naiset nauttivat olemassaolostaan - siitä, että he ovat juuri sitä, mitä ovat. Näin sen ainakin koen. Miehet kauluspaidoissaan, pikkutakeissaan rahalta haisevilta - tai sitten viinipullo kainalossa parrakkaina, peseytymättöminä...Heillä kaikilla on elämä. Jostain syystä he vaeltavat pitkin rantabulevardia - ja saavat minut kiinnittämään huomioni juuri häneen. Monta syytä olla hengissä, elää tässä ja nyt...

Cassis on tuttu ja turvallinen valinta meille. Silti keksimme tänään jotain uutta. Hyppäsimme heti aamusta paattiin ja lähdimme merille. Kävimme tutustumassa lähiseudun kalankeihin. Tämä on nyt minun näkemys niistä (voit toki googlettaa ja katsoa ammattilaisen silmin kalankin...): upeita meren poukamia/lahtia, joita ympäröi valtavat korkeat kalkkikivimäiset seinämät. Oikeastaan ne on nähtävä, jotta tietää, mistä puhun. Ehkä saat kuvista aavistuksen asiasta..

Vaikka välillä meinasi tulla suru puseroon. Upea päivä ilman ajokilometrejä...mitä nainen siitä ajattelee??? No - että me kävelemme käsikädessä, juttelemme menneistä ja tulevista, nautimme auringosta jne. Todellisuus - no mies kuvaa, minä istun paatin kannella yksin katsellen pilviä ja haaveillen omiani - tai sitten kävelen kaksikymmentä metriä kuvaajan edellä luetellen kirosanoja (minäkö???) ja miettien, että tämän takiako halusin tänne? Kun sitten istun koneelle ja ihailen upeita otoksia, tunnen syyllisyyttä pikkumaisuudestani. Että yhdessä täällä mennä taaperretaan - ja nautitaan Ranskan Rivieran iloista, auringosta, tunnelmasta...